24. toukokuuta 2015

Ollaan vaan ja hengaillaan

Vietettiin muutama kevätpäivä mökillä, nollattiin aivot ja puuhailtiin puutarhassa ilman mitään aikatauluja ja suunnitelmia. Koirat leikkivät keskenään aamusta iltaan, välillä kävivät sisällä torkahtamassa ja Noppa varsinkin oli koko ajan menossa ja touhuamassa. Siitä kyllä näkee, että se on porukan nuorin. Parin tunnin riekkumisen jälkeen muut koirat vetelivät sikeitä ja Noppa raahasi keskelle pirtin lattiaa pehmolelujen armeijan "mille nyt alettais"-asenteella.


Nera oli suurena apuna puutarhahommissa, kuten aina, ja kaivoi pottupeltoa ja mansikkamaata tarmokkaana vierelläni. Jade vahti pihaa ja toi kaikki löytämänsä pallot riviin haravanheiluttajien eteen, aina yhtä toiveikkaana (ja toki sille palloa paiskottiinkiin aina välillä). Noppa juoksenteli Jaden perässä, kaivoi kuoppia Neran kanssa ja etsi palloja, jotka olisivat mahdollisesti Jadelta jääneet huomaamatta (nekin tietysti päätyivät Jadelle). Äitini vanha Dina-cockeri ei juuri muuta ulkona tehnyt kuin nukkui milloin missäkin, mistä sillä oli parhaat näkymät pihalle ja lyhyin matka takaisin sisälle :D


Chillailun lomassa tokoiltiin. Nopalle merkin kiertämistä ja ruudun hahmottamistreeniä (vihreillä merkkitötsillä pitkässä nurmessa, hyvin ruutu kuitenkin löytyi), yhteisiä paikkistreenejä kaikille ja kaukojumppaa. Meillä on mökillä ihan oma tokokenttäkin, kun mökin pihasta vain osa on aidattu ja toiselle puolelle jää suuri nurmikenttä, jolla ei toistaikseksi ole muutakaan virkaa kuin meidän treenikenttänä toimiminen.


Nyt on palattu kaupunkiin ja ensiviikolla taas on paritkin treenit tiedossa. Neran kanssa lähdin mukaan torstain tokovuorolle ja katsellaan mitä sen kanssa saadaan aikaiseksi. Tällä hetkellä tuntuu, että Neralla on paljon enemmän intoa kuin järkeä tokoilussa, mutta jos näyttää siltä, että tokot takkuilee, niin ainahan voidaan treenata rallya :D Neran ilmoitin myös hakukurssille kesäksi, pääseepä tytsy hakemaan maalimiehiltä herkkupurkkeja mielenvirkistykseksi. Samalle hakukurssille on tulossa myös Neran poika Iivo. Kiva nähdä mitä Iivo hakuharkoista tykkää ja miten se hakuhommiin syttyy :)
 


Kevät on jo meidänkin korkeudella pitkällä, kesään on enää aavistus aikaa. Lauantaina saatiin juosta uuden kasvihuoneen perässä pitkin pihaa, kun Lyyli-myrsky kiskaisi sen mukaansa. Noppaa ei myrskykään hetkauttanut, se juoksi pallo suussa meidän jaloissa ja oli hirveän tyytyväinen saadessa olla mukana menossa.
 
Tutustutaan kasvihuoneeseen
Kamut
  
Yksi takuuvarma kesänmerkki on se, että meillä on kahdella koiralla karvanlähtö parhaimmillaan tai pahimmillaan. Noppa juuri aloittelee karvantiputtamista ja Nera on loppusuoralla. Jadella karvaa lähtee nykyään tasaisesti ympäri vuoden, eikä se koskaan ole karvattomana niinkuin nämä nuoremmat. Voi olla, että Nerankin turkki muuttuu samanlaiseksi nyt steriloinnin jälkeen.

Tauon paikka

2 kommenttia:

  1. Kiva postaus, ja ihania kuvia :) etenkin tuo kuva nro 2, siinä ollaan oikein painin temmellyksessä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siinä on sitä hammastelua, mitä nämä kaksi harrastavat mielellään :) Voi näyttää aika hurjaltakin jonkun ulkopuolisen silmissä, mutta tuo on leikistä parhain, jos Neralta tai Nopalta kysytään...!

      Poista