28. syyskuuta 2015

I-pentujen kuulumisia

Neran pennut täyttivät kesäkuussa kaksi vuotta ja ovat siis nyt virallisestikin sopivassa kuvausiässä: spondyloosilausuntoa ei saa alle 2–vuotiaana virallisesti. Belgianpaimenkoirat kuuluvat PEVISA:an lonkkien, kyynärien ja silmien osalta. Selkäkuvat  SBPKY suosittelee ottamaan, ja ainakin jossain vaiheessa selkäkuviakin yritettiin saada pakollisiksi jalostuskoirille (mikä ei olisi ollenkaan huonompi juttu).

Neran pennuista luustokuviin ovat ennättäneet Susi, Iivo ja Isla.

Iivo (Into The Wild), silmät terveet, lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä: VA0, SP0, LTV0.
Susi (Illusion of a Wolf), lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä: VA0, SP0, LTV0.
Isla (In Your Dreams), lonkat B/A, kyynärät 0/0, selkä: VA0, SP0, LTV0.

Muska (I Told You So) käväisi omistajansa kanssa tokokokeessa tuloksin ALO1, 179 pistettä ja 1.sija. Onnea Auli ja Muska :) Tervemenoa avoimeen luokkaan!

Iivo vauvana




23. syyskuuta 2015

Kuvien kertomaa

Viime päivät on tullut katseltua paljon valokuvia, Jade-kuvia. Ajattelin tyhjentää kännykänkin kätköistä muutaman huonolaatuisen otoksen tänne, ihan vain muistoksi. Kännykkäkuvissa on kuitenkin sitä tavallista arkea, jota ei tule järkkärillä niinkään ikuistettua. Kuvat ovat kuluneelta kesältä ja viime viikoilta.

Hyvin mahtui koko lauma keinun alle
Jaden kanssa retkellä Kierikissä
Vierailulla Saaralla
Jade kerjää kirsikoita
Mökillä
Herkutteluhetki
Varjopaikka
Kamut
Muhoksella
Jaden kanssa rannalla
Jade Pateniemessä
Lepohetki
Tuonne piti vielä emännänkin mahtua; vierailulla Muhoksella
Veeti ja Jade viinimarjojen kimpussa
Nokoset
Sukkavaras


Löysin vain yhden videon Jadesta, minulla kun oli aina vakaa aikomus kuvata Jaden temppuja videolle, mutta jätin sen aina huomiseen. Silti ilahduin hirvittävästi tuosta yhdestä videosta ja olen katsellut sen tänään useasti. Ehkä sen jonain päivänä jaan tännekin, jotta se pysyy tallessa aina.



22. syyskuuta 2015

Kun toinen lähtee, toinen jää

Sunnuntain aamupäivän vietin Juha Korrin laumaviettiseminaaria kuunnellen. Lähdin kotiin vähän ennen luennon loppua, tarkoituksena lähteä mökille. Kotona koirat ottivat minut tavalliseen tapaan innokkaana vastaan ja vielä enemmän ne innostuivat, kun tajusivat, että ollaan lähdössä autolle. Jade hyppäsi autoon vähän huonosti, loukkasi jalkansa siinä. En ensin tajunnut kuinka pahasti jalkaan oli sattunut. Lähdimme matkaan. Minulla oli ikävä tunne koko ajan. Jade matkusti rauhassa ja katseli maisemia. Mökille päästyämme vein muut koirat sisälle ja otin Jaden autosta. Jade kulki kolmella jalalla. Meni istumaan pihalle ison männyn alle ja katsoi minua. Tuli itku. Isä kantoi Jaden sisälle ja tutkin jalkaa tarkemmin. Jade katseli minua ja nuoli naamaani. Tiesin, että jalka on pahasti rikki. Lähdettiin päivystykseen. Tiesin, että se on viimeinen yhteinen matkamme. Istuin Jaden kanssa takapenkillä ja Jade oli niin levollinen ja rauhallinen, pesi kasvoni pari kertaa. Juttelin sille, silittelin sen turkkia, hypistelin korvia, nuuskuttelin turkkia, kerroin, että se oli maailman paras koira ja minulle rakas. Matka kesti kauan. Vähän hermostuin hitaaseen etenemiseen kaatosateessa. Joku peräkärryn kanssa mateli edessä, ei päästy ohi. Pieni toivo vielä välkytteli mielessä. Jospa se ei olisikaan mitään vakavaa. Jospa tultaisiinkin takaisin kotiin yhdessä ja selvittäisiin säikähdyksellä. Jälkeenpäin ajattelin, että hyvä vain, että matka kesti kauan. Sain vähän pitempään pitää Jadea sylissä.

Tultiin päivystykseen. Olin sen verran shokissa, etten millään muistanut sisäänkirjautumisessa omaa puhelinnumeroani. En sitten millään. Hoitaja tuntui vähän ihmettelevän. Ei ehkä tajunnut tilannetta. Päästiin heti lääkärin tutkittavaksi. Nostin Jaden pöydälle. Lääkäri sanoi, että jalka on poikki. Ihmetteli, että Jade ei valittanut eikä ollut tuskissaan. Mietin, että Jade on aina ollut kuuliainen potilas ja niin kiltti, kiltti ja kuuliainen loppuun asti. Nukutettiin Jade. Kesti kauan ennen kuin Jade nukahti. Heräsi, kun lääkäri tuli takaisin huoneeseen. Silittelin, juttelin. Odotettiin röntgeniin pääsyä.

Röntgenhuoneessa olin yksin Jaden kanssa kuvien oton ajan. Loppuun asti sain olla joka sekunnin sen vieressä. Kuvat olivat karua katsottavaa. Jalka oli pirstaleina. Luu murtumien ympäriltä oli haperoinut. Lääkäri sanoi sen, mitä osasin jo kuvien perusteella epäillä. Osteosarkooma, luusyöpä. Terve jalka ei olisi mennyt päreiksi autoon hypätessä. Ihmeteltiin kuvia yhdessä. Lääkäri kertoi, että Jade olisi todennäköisesti alkanut ontua parin viikon sisällä, jos jalka ei olisi mennyt rikki nyt. Että aikaa ei olisi enää paria viikkoa enempää. Kysyi haluaisimmeko viedä Jaden vielä kotiin, jalka kipsattuna ja vahvasti kipulääkittynä. Jotkut kuulemma haluavat sen tehdä, pitkittää lopullista päätöstä, saada ne pari ylimääräistä yhteistä päivää. Ymmärrän hyvin sen. Mutta en missään nimessä halunnut viedä kipeää koiraa kotiin. Lupasin sen Jadelle jo ennen kuin viimeiselle matkalle lähdettiin, se oli sanaton yhteisymmärrys, katse ja lupaus.

Lääkäri laittoi Jadelle kanyylin ja yliannostuksen rauhoittavaa lääkettä. Sain silittää rakasta koiraani sen viimeiseen hengenvetoon asti. Sain vielä suukottaa sen turkkia. Sanoa hyvästit. Saatella matkaan. Jade lähti kauniisti. Minä lähdin huoneesta pelkkä panta kädessä. Tyhjä olo. Pohjattoman surullinen. Vastaanotolla oli muitakin ihmisiä, tuntui pahalta muiden kuulleen valita uurnaa omalle rakkaalle, hoitaa paperityöt.

Kun tulin ulos päivystyksestä, sade oli lakannut. Koko matkan aurinko välkehti puiden lomasta kirkkaampana kuin koskaan. Taivas oli vaaleanpunainen. Aurinko laski. Mökkitielle käännyttäessä näin sateenkaaren, joka meni talomme päältä. Niin kaunista ja hiljaista. Jade lähti kauniina iltana, kuin kuninkaat sunnuntaina auringonlaskuun sateenkaarisiltaa pitkin, äitini sanoi.

Ikävä on suuri ja puristaa rintaa. 9,5 vuotta on pitkä aika taivaltaa täällä yhdessä. Mielellään olisin jatkanut tätä maanpäällistä matkaa Jaden kanssa vielä pitempään. Tiesin, että sillä ei ollut kaikki ihan kunnossa; meillä oli loppukuulle lääkäriaika varattuna, mutta silti lähtö oli äkillinen ja tuli shokkina.

Päivystyksen lääkäri oli mukava ja ymmärtäväinen, kiitos hänelle Jaden hyvästä hoidosta. Tästä alkaa totuttelu elämään ilman Jadea. Laumamme matriarkkaa, talon vankkumatonta vahtikoiraa, rakasta höpsömuoria, jonka joka-aamuinen rutiini oli ottaa emännän pää "ruuvipenkkiin" ja suukotella naama märäksi. Vaikealta se tuntuu, mutta tästä pikkuhiljaa elämä asettunee uusiin uomiinsa. Jade on aina mukana, sydämessäni.




21. syyskuuta 2015

Hyvää matkaa rakas


 

Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
saan kulkea rajalle ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa, vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun
ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.

 
 

19. syyskuuta 2015

RTK1 Noppa

"Projekti RTK1" on nyt viety loppuun: tänään saimme kolmannesta kokeestamme sen kolmannen hyväksytyn tuloksen ja näin ollen koulutustunnuksen RTK1. Pisteitä saatiin kasaan 88/100 ja sijoitus 4/16. Hiukan harmitti tuo, että jäätiin niukasti palkintopallilta... :D

Minua jännitti taas koepaikalla jotenkin erityisen paljon. Itse suoritus oli nopeasti ohi, mikä on mielestäni rallytokon parhaimpia puolia, mutta se odottelu ulkona kylmässä ja viime hetken paniikkitreenailut saivat minut vähän turhan koomailevaksi ja jäykisteleväksi. Noppa ehkä hieman reagoi tähän, mutta koska radalta löytyi sekä spiraali, että pujottelu, Noppis nosti vireen itse aika lailla kohdilleen. Pientä murinaa tiukoissa käännöksissä, mutta pakka pysyi kasassa. Onneksi radalla ei ollut juoksuosuutta...!

Pistevähennyksiin tuli yksi 10 pisteen liikevirhe ja kaksi pikkumokaa Nopalta.


Ensimmäisen kyltin istuminen tuli niin nopeasti, että Noppa korjasi itse perusasennon paremmaksi. Siitä -1 pistettä. Kolmoskyltillä (peruuttaminen) osasin kerrankin laskea kolmeen, mutta tuomari tulkitsi askeleet liian lyhyiksi. Mielestäni otin sen vähintään jalkaterän verran pakkia joka askeleella, mutta kokeen jälkeen tuomari demonstroi askeleet (koska monelle oli tullut tässä virheitä) ja harppoi melkoisia loikkia taaksepäin. Mielenkiintoista aavistuksen turhauttavalla tavalla. Tokossa eteenpäin kolme askelta olisin ottanut juuri samanlaisilla askelilla. No siitä se klassinen -10 pistettä jokatapauksessa.

9. kyltillä Noppa tuli eteen vinoon, -1 pistettä. Eteenistumiset sillä on muutenkin heikkoja, koska en treenaa niitä juuri koskaan. Tätä koettakin varten harjoittelin pari kertaa ja lähinnä saksalaista ja tuota eteentuloa, ja käytiin kertaalleen hallilla katsomassa kylttejä, ettei niitä kokeessa tarvitsisi ihmetellä.

Noppa teki ihan perusnätin setin. Kommenteissa luki "hyvää yhteistyötä", ei muuta. Lyhyestä virsi kaunis. Siihen nähden miten koomassa suoritin radan, niin Noppa oli mainiosti kartalla. Hyvä Noppis :)


En tiedä milloin käydään kokeilemassa AVO-luokkaa. Alunperin olin ajatellut ilmoittaa Nopan marraskuun kisaan, mutta tällä hetkellä rallyinspis on kadoksissa. Katsellaan josko inspis palaisi ennen ilmoajan alkamista. Nyt tahkotaan tokoa, mikä on minulle mieluisampaa (ja aivoilleni loogisempaa) puuhaa.


10. syyskuuta 2015

Hakuhauskaa

Neran kanssa tänä kesänä päästiin pari kertaa hakuilemaan ja toivon mukaan ehdittäisiin vielä tälle syksyäkin muutamiin harkkoihin mukaan. Haku on hauska harrastus. Harmittavasti vain hieman hankalaa autottomalle, joten näillänäkymin hakuilu on meille edelleen tällainen satunnainen hauskuutus.

Nerppu on ihan liekeissä hakumetsässä. Kurssin kouluttaja sanoikin, että tässä on sulla hyvä hakukoira, luonnonlahjakkuus. Harmi kyllä Neran jalka estää tavoitteellisemman harkkaamisen ja esim. pk-tottiksen hyppyä ja A-estettä ei tuolla koivella tehdä. Tai Nera kyllä tekisi, mutta loukkaantumisriski on mielestäni turhan suuri. Onneksi koira nauttii itse tekemisestä, ja todennäköisesti itsekin olen treeneissä rennompi ilman sen kummempia tavoitteita.


Viime kerralla otettiin Neralle viisi ukkoa. Tyyli oli edelleen sama, eli tehtiin haamuja. Nera etenee maalimiehille suoraan ja todellakin vauhdilla. Se myös viihtyy maalimiehen luona ja tulee takaisin keskiviivalle kutsuttaessa yhtä hirveällä vauhdilla kuin lähteekin. Maalimiehet palkkasivat Neraa namirasialla, ja kävelivät Neran kanssa sitä palkaten keskiviivan suuntaisesti, mistä sitten kutsuin sen takaisin.

Itse näkisin, että järkevä tapa jatkaa tästä olisi tehdä edelleen pari ensimmäistä maalimiestä haamuilla niin, että koiraa käytetään katsomassa haamut ja viedään hetkeksi pois, minkä jälkeen tullaan takaisin hakualueelle ja lähdetään etsimään ukkoa. Mutta en ole mikään hakuexpertti, joten ehkä kysyn vielä treenikavereiden mielipidettä suunnitelmastani. Jokatapauksessa haluan, että Nera käyttää enemmän nenäänsä. Nytkin maalimiehet ovat olleet piilossa, mutta umpipiiloja ei olla vielä kokeiltu.

Ilmaisuakin voisi ehkä miettiä, mutta tämän syksyn projekti se tuskin on. Katsellaan josko hakuilut jossain vaiheessa vielä jatkuvat ja mietitään ilmaisua sitten. Varmaan se rullailmaisu olisi, vaikka ehkä Nerasta saisi ääntäkin irti :)


Tuossa ylläolevassa kuvassa näkyy Neran uusi harvahampaisempi lookki. En muista olenko täällä blogissa edes maininnut, että kävimme noin kuukausi takaperin poistattamassa Nerpulta kolme alaetuhammasta, jotka olivat ottaneet sen verran osumaa, että alkoivat heilua. Muuten Nerpun hammaskalusto oli eläinlääkärin mukaan moitteettomassa kunnossa :)





3. syyskuuta 2015

We met for a reason

Nerpun hakuharkoista kirjoittelen ensiviikolla oman postauksensa, mutta nyt ajattelin vastailla ajankuluksi Javanas-blogin haasteeseen, joka on tullut vastaan parissakin shelttiblogissa. Vaikka en itse haasta ketään tähän(kään) haasteeseen, olisi kiva lukea vastauksia näihin kysymyksiin muidenkin blogeissa :)

1. Elämäsi koira - kuka ja miksi?

Kaikki koirani ovat elämäni koiria. Kaikki ovat opettaneet minulle paljon ja erilaisia asioita. Kaikilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, jokainen on ollut omalla tavallaan ainutlaatuinen ja merkittävä. Ei tule toista Jadea, Nerppua tai Noppaa. Mutta tulee todennäköisesti taas Joku, joka opettaa minulle jotain uutta.

2. Suurin pettymyksesi koiraharrastuksessa ja mitä siitä opit?

Koirien kanssa sattuu ja tapahtuu: suurimmat pettymykset koiraharrastuksessa liittyvätkin pitkälti terveyteen, tapaturmiin ja sairauksiin. Jade kuvattiin aikanaan C/B-lonkkaiseksi, mikä oli suuri pettymys, koska Jade oli minulla sijoituksessa ja sille olisi ollut pentusuunnitelmia. Myöhemmin Jadelle puhkesi epilepsia, joten huono lonkkatulos tavallaan olikin jälkeenpäin ajateltuna "siunaus", koska se sulki Jaden pois jalostuksesta ennen epilepsiaa. Epilepsia oli hirveä järkytys (vaikkakin sitä on rodussa paljon) ja sitä surin pitkän aikaa, mutta senkin kanssa opittiin vain elämään. Jadella on onneksi lääkitys auttanut niin, että kohtauksia ei ole tullut vuosiin ja se on saanut elää ihan normiarkea ilman mitään rajoituksia.

Nera on ollut terve, mutta loukkasi jalkansa pahasti puolitoista vuotta sitten. Jalkaan jäi näillänäkymin pysyvästi ruuvit ja siimat, joten aktiivinen harrastaminen sen kanssa loppui sitten siihen. Valtava pettymys. Onneksi koipi kuitenkin kestää satunnaista harkkailua ja tavallista belgikoiran välillä varsin vauhdikastakin arkea hyvin.

Jalostushaaveet Neran kohdalla joutui romukoppaan, kun Neran siskolla todettiin epilepsia. Yksi pentuehan Neralla oli jo ennestään, mutta toista ei tullut näiden uutisten takia. Harmitti, kyllä, mutta tuota ei tarvinnut edes miettiä: Nera sterkattiin keväällä ja Taiga Doo's I-pennut jäivät sen ainokaisiksi. Pentuja on kuitenkin kahdeksan, eli ihan riittävä määrä yhdelle nartulle. I-pentujen jatkojalostusuunnitelmia mietitään tässä tulevien vuosien aikana.

Nopan "kohtaloksi koitui" shelttien kinnervika. Se alkoi oireilla puoli vuotta Neran tapaturman jälkeen, joten voi varmaan kuvitella miten mustaksi se veti mielen. Yhden kuntoutettavan koiran sijasta niitä olikin nyt kaksi. Siinä vaiheessa ajattelin heittää koko koiraharrastuksen.

Noppa on luonteeltaan aika super, ja voi olla, että yhtä näpsäkkää pakkausta ei tule vastaan shelttipaketissa. Kinneroperaatiosta se toipui nopeasti ja nykyään sen kanssa harkkaillaan ihan entiseen malliin. Agilityn jätin pois lajivalikoimasta: Noppa oli minulle aivan liian nopea, eikä meidän yhteistyö aksassa pelittänyt millään lailla. En ole sille tarpeeksi taitava ohjaaja. Noppa myös jumiutuu helposti, joten aksa ei senkään takia ole sille mitenkään ideaali laji.

Nämä sairastelut ja tapaturmat ovat opettaneet minulle valtavasti. Koirien sukutauluja ja sukurasitteita on tullut tutkailtua tuntitolkulla, rotuihin ja niille tyypillisiin sairauksiin olen perehtynyt ihan eritavalla kuin koskaan olisin terveiden koirien kanssa "vaivautunut". Tiedän paljon enemmän ja tieto lisää tuskaa. Belgianpaimenkoirissa (groenendael) on tuskin mahdollista löytää epilepsiavapaata sukua. Shelteissä kinnervian laajuus on paljon suurempi kuin mitä some-salapoliisin tutkimuksilla koskaan selviää. Silti olen niin hullu, että haaveilen vielä molempaa rotua omistavani jatkossakin. Pitänee vain pitää sormet ristissä ja toivoa parasta.

3. Rotusi paras puoli?

Belgianpaimenkoira groenendael: luonne, ulkonäkö, rakenne. Belgi on parhaimmillaan omistajalleen lojaali, innokas ja vauhdikas harrastuskaveri lajiin kuin lajiin, ulkonäöltään liioittelematon ja kaunis "peruspiski".

Sheltti: näppärä paimen belgiä pienemmässä paketissa. Erittäin monipuolinen harrastuskoira.

4. Mitä elämästäsi puuttuisi ilman koiria?

Paljon. Melkolailla kaikki vapaa-aikani pyörii koiraharrastuksen ympärillä. Koirat tuovat elämään liikuntaa, ulkoilua, ystäviä ja tosiaan vapaa-ajan ongelmia ei ole :D

5. Minkälainen on hyvä ja kiinnostava blogi?

Visuaalisena ihmisenä tykkään lukea blogeja, joissa ulkomuotoon ja kuviin on panostettu. Sisältökään ei saa silti olla silkkaa silkkoa...! Tykkään blogeista, joissa treenien lisäksi kerrotaan tavallisia kuulumisia, eikä siloitella kaikkia rosoja. Koiran kanssa eläminen ja harrastaminen ei ole aina pelkkää juhlaa, eikä pidä ollakaan. Muidenkin vastoinkäymisistä tai ongelmista voi oppia, kaikkea ei ole tarpeen kokea kantapään kautta.

6. Jos koirasi olisi ihminen, minkä ammatin edustaja hän olisi?

Jade olisi poliisi, vähän sellainen oman oikeuden käyttäjä :D Loose Cannon, tyyliin Mel Gibson Tappava Ase-rainoissa.

Nerppu olisi hajamielinen professori. Monta asiaa kesken, eikä mistään tule valmista, mutta mielenkiintoisia keitoksia kyllä tulella.

Noppa olisi rallikuski. Vauhtia, vaarallisia tilanteita.

7. Minkälainen on hyvä (agility)kouluttaja?

Hyvä kouluttaja osaa räätälöidä treenit koirakon ja tilanteen mukaan. Kannustaa, tsemppaa ja antaa kritiikkiä ja neuvoja/ideoita. Ideaalikouluttajalla on takanaan pitempi harrastus"ura" ja kokemusta erilaisista koirista. Hyvän kouluttajan kanssa keskustellaan, kouluttaja ei paukuta omia ajatuksiaan absoluuttisena totuutena.

8. Kuva, jossa näkyy koirasi persoonallisuus.






9. Tärkein asia, jonka olet oppinut koiriltasi?

Kärsivällisyys.

10. Tarina koirasi/koiriesi nimen takana?

Jaden nimi valikoitui pitkältä listalta, eikä nimen takana ole sen kummempaa tarinaa. Teininä haaveilin laittavani ensimmäisen tyttäreni nimeksi Jade, mutta nimen saikin sitten tämä ensimmäinen "karvalapseni".

Neran nimen halusin olevan erikoisempi ja liittyvän Neran italialaiseen sukuun. Nera tarkoittaa italiaksi mustaa, joten mikäs sen parempi nimi mustalle puoli-italiattarelle?

Noppa oli nimi, jota pyörittelin pitkään kielen päällä. Sen nimen olen varastanut joltakulta, muistan sen joskus kuulleeni/lukeneeni jostain. Noppa-nimisiä shelttejä en tiennyt yhtään Nopan ollessa pentu, mutta nyt niitä on jo pari muutakin ja ehkä on ollut joskus jossakin ennen meidänkin Noppaa.

Seuraavankin pennun nimi on työn alla :D