31. joulukuuta 2013

Paluu Tulevaisuuteen

Jälleen yksi vuosi takanapäin ja uusi edessä. Ensi vuodesta tulee vähän erilainen kuin mitä toivoin ja kuvittelin, mutta otetaan vuosi vastaan sellaisena kuin se tulee. Ja ollaan taas vuoden päästä vähän vanhempia ja viisaampia.


Vuosi 2013 toi laumaamme porukan ilopillerin, shetlantilaisvahvistuksemme. Katsotaan mitä 2014 tuo tullessaan :)


Onnellista ja Onnekasta Uutta Vuotta kaikille...!





25. joulukuuta 2013

Joulun tunnelmia

Mukavaa ja rauhallista joulua ollaan vietetty, ja muuten kaikki olisi vallan hienosti, ellei Nera olisi liukastunut pihalla ja venäyttänyt jalkaansa... Nyt se ontuu ja joutuu olemaan levossa; tarkkaillaan vointia tässä pari päivää ja jos minkäänlaista parantumista ei tapahdu, niin lähdetään eläinlääkärille koipea näyttämään. Toivon, että kyseessä olisi pelkkä venähdys, joka menisi levolla ohitse. Muutenhan meillä voi olla edessä pitkäkin sairasloma agilitysta :/



Nera on ollut pirteä ja leikkisikin mielellään, jalkaa se ei koskettaessa ja käsitellessä arista. Kipeä koipi silti on, koska se ei varaa sille juurikaan painoa kävellessään. Hirvittävän harmi, mutta minkäs teet. Pihalla on äärimmäisen liukasta, niinkuin taitaa olla tällä hetkellä kaikkialla muuallakin, koska lämpöasteet huitelevat taas plussan puolella ja vähäiset lumet hupenevat...

Kuvissa meidän joulutunnelmointia.

Syliin on hyvä nukahtaa...






24. joulukuuta 2013

24.


Aattoaamu valkeni meille lumisena, vaikkakin plussan puolella ollaan täälläkin, ja näillä keleillä ei maa kauan valkoisena pysy.


23. joulukuuta 2013

23.

Jaden jouluntoivotus meidän koko sakilta :)


Klikkaa isommaksi!

22. joulukuuta 2013

22.

Kuusi tuotiin sisälle tänään. Noppa ihmetteli miksi uuteen vesikippoon oli laitettu kuusi, mutta hyvin kupista/kuusenjalasta pystyi silti maistelemaan :)


21. joulukuuta 2013

21.

Ystävykset <3


20. joulukuuta 2013

Entä jos...

"Entä jos tekisin sen näin?" tuntui olevan Nopan ajatuksena tämän illan (ja samalla kauden viimeisissä) ohjatuissa tokoissa. Hienosti Noppander tokoili ja on edistynyt hurjasti syksyn aikana, mutta se on kyllä välillä sellainen epeli, että naurussa on pitelemistä :P Onneksi toko ei ole NIIN vakavaa puuhaa :D

Aloitettiin noutoharkoista. Sitä samaa, mitä viimeksikin, eli kapulan pitämistä ja vapautus namialustalle. Tarkoitus on pidentää aikaa, mitä Noppa pitää kapulaa suussa. Olen vapauttanut sen pelkästä kapulan kosketuksesta, ja nyt treenattiin niin, että se kapula olisi pysynyt suussa vähän kauemmin. Kyllä se (vahingossa) pysyikin, mutta Noppa alkoi tarjota omia liikkeitään ja yritti varastaa alustalle. Pientä shelttilasta ketutti niin vietävästi, kun palkkaa ei saanut helposti, enkä voinut olla nauramatta sen venkoilulle. Ihme otus.

Otettiin myös vauhtinoutoa, jotta kapulasta ei kirjaimellisesti jää huono maku suuhun. Kapula heitettiin kauas ja kun Noppa nappasi sen suuhunsa, lähdin juoksemaan pois siitä. Aika hyvin kapula pysyi suussa, vaikka ihan perille asti se ei vielä tulekaan. Pääasia, että tylsien pitotreenien lisäksi Noppa pääsee hassuttelemaan sen noudon mukavan osion kanssa.

Seuraavaksi otettiin hyppyä. Tämä liike alkaa olla ihan hyvällä mallilla. Esteen takana seisomista tulee vahvistaa vielä. Ensin Noppa tosin tarjosi esteen kiertämistä, mutta meni hienosti pönöttämään esteen taakse :P "Tästähän se palkka tulee, helppo nakki". Käsiavun kanssa muisti sitten sen oikeaoppisenkin suoritustavan :)

Lopuksi otettiin merkkiä, missä vahvistettiin merkin takana seisomista. Noppa välillä arpoo seisoako merkin vieressä vai takana.

Otin myös luoksetuloa, jääviä ja lyhyitä paikkiksia istuen ja maaten. Hyvillä mielin jäädään joulutauolle :)




Mennyttä ja tulevaa

Ensi vuonna treenataan aksaa ja tokoa, ja toivottavasti jossain välissä ehditään perehtyä paremmin rallytokoonkin.

Neran kanssa pääpaino tulee olemaan agilityssa. Toiveena on päästä korkkaamaan kisat alkukeväästä ja kilpailulisenssi pitäisi ensi vuodelle laittaa jo. Huh, jännittää jo ajatuskin :D


Tämä vuosi meni Neran pentuprojektin parissa ja pennuista palautumiseen. Syksyn aikana ehdittiin aksata ja yksi vuoden tavoitteista saavutettiinkin, eli saatiin kepit mukavalle mallille. Vielä tarvii harjoitella erilaisia kulmia kepeille ja itsenäisyyttä lisää, mutta huikeasti ollaan edistytty.

Ohjaajakin on editystynyt :) Ei se vieläkään omalta osaltani erityisen sulavaa ja sujuvaa menoa ole, mutta minulla on hetkeni :P Ensi vuodelta toivon, että opin paremmaksi ohjaajaksi ja lukemaan rataa paremmin. Rintamasuunnan kun muistaisi aina ja sen, että pitää viedä ohjaus loppuun asti.

Tokoiluakin olisi tarkoitus jatkaa. Piilopaikallaolo pitäisi saada häiriössä varmaksi (ja jos tosiaan treenaisikin sitä), niin AVO-koetta voisimme lähteä kokeilemaan. Pk-puolella tehdään jälkiä, esineruutua ja jos jonkinlainen tottisinnostus iskee, niin yritämme sitä koulariakin mahdollisesti tavoitella loppukesästä.

Joku KV-näyttelykin olisi mukava Neran kanssa käydä, mutta se alkaa pikkuhiljaa olla näyttävässä turkissa, joten kesällä taas turkkia ei ole. Katsellaan. Pitää miettiä myös jos syksyllä olisi varaa tehdä näyttelyreissu Norjan puolelle.



Nopan kanssa kaikki tavoitteet ovat toteutuneet tälle vuodelle: tokon alkeet ja agilityyn tutustuminen, check! Tokossa Noppa on varsin pätevä jo ja kunhan häiriökestävyyttä tulee lisää, niin ensi vuonna suunnataan kokeisiin. Sitä en osaa sanoa lähdetäänkö hakemaan koularia vai olisiko mahdollisesti AVO-luokan korkkauskin edessä, katsotaan miten edistytään ja miten kokeet sujuvat :)

Noppa aloittaa myös agilityn alkeiskurssin tammikuun lopulla. Sillä on aikalailla alkeistason agility hanskassa, mutta tuo kurssi onkin enemmän minua varten. Jospa siellä paneuduttaisiin perinpohjin erilaisiin ohjauskuvioihin :)



Noppa on muutenkin hyvin erilainen ohjattava kuin Nera. Se kuumuu nopeasti ja turhautuu, jos ohjaan epäselvästi. Se on myös paljon nopeampi kuin Nera, joten sillä saralla haasteita tulee riittämään. Agilityssa meillä ei Nopan kanssa ole muita tavoitteita ensi vuodelle kuin kontaktien ja sujuvan yhteistyön opettelu. En usko, että starttaamme virallisissa ensi vuoden puolella.

Nopalla on myös luustokuvaukset edessä alkukeväästä. Odottelemme toisen juoksun alta pois ensin.


Jaden kanssa harjoitellaan erilaisia temppuja ja tarkoitus olisi kuvata sitten videolle koko temppusarja jossain vaiheessa, itselleni muistoksi ja muille hauskuutukseksi. Jadelle, ja tietysti kaikille koirille, toivon tervettä vuotta ja erityisen vähän ell-käyntejä! :)


Neran pennuille kuuluu hyvää ja omistajat tuntuvat olevan pentuihinsa tyytyväisiä. FB:n kautta olen saanut lukea kuulumisia ja paljon kuviakin on tullut. Tammikuun puolella pennuille tulee 7kk täyteen ja muutama onkin jo pentuluokkaan menossa näyttelyihin. Peukutuksia kaikille kakaroille kaikkiin harrastuksiin ja tavalliseen arkeenkin :)

Neralle on todennäköisesti tulossa vielä toinen pentue, mutta siitä lisää myöhemmin. Jos alustavat suunnitelmat kiinnostavat, niin sähköpostia voi laittaa osoitteeseen bellabambina06 @ gmail.com (poista välit). Riippuu ihan Neran juoksukierrosta, että milloin pentusia olisi tulossa, mutta todennäköisin ajankohta on keväällä 2015.


17. joulukuuta 2013

17.

Tänään on pakko laittaa kaksi kuvaa, koska nämä nyt vain kuuluvat yhteen. Jade sokerikuono valkoisine viiksikarvoineen poseeraa ja seuraavassa kuvassa esittää lempitemppunsa, eli pyörähtämisen.



16. joulukuuta 2013

16.

Mikäs sen parempaa kuin kaverit omasta takaa :) Jopa Jade innostui juoksentelemaan Nopan kanssa tänään, mutta leikkitädin virkaa hoitaa yleensä Nerppu. Niin tässäkin kuvassa.


Lumen alta paljastui narupallo. Tämä(kin) leikki päättyi siihen, kun meidän virallinen Fun Police, Jade, takavarikoi pallon itselleen...


15. joulukuuta 2013

15.

Lunta satelee ja koirat rallaa pihalla... Nerppu malttoi käydä kuvaa varten tervehtimässä. On se vaan älykkään näköinen kaveri :P



13. joulukuuta 2013

Nopportunistin tokoiluturinat

Tänään olikin kivat ja tehokkaat treenit, kun paikalla oli vain kolme tokoilijaa. Ehdittiin katsoa Pamu-koutsin kanssa monta liikettä ja ehdin tulla tuskallisen tietoiseksi omista maneereistani ;) Ei vaan juuri sen takiahan me ohjatuissa treeneissä käydäänkin, aina ei itse hoksaa kaikkea.

Noppa oli oivassa vireessä, vaikka ruudussa se vähän haukahtelikin. Ruutu oli ensimmäinen liike, mitä katsottiin ja siinä jatketaan samalla linjalla, eli kestävyyttä ja palkkaakin joutuu hetken odottamaan.

Ruudun jälkeen seuraamista, joka oli kauttaaltaan aika hyvää. Noppa toisinaan edistää ja siihen ongelmaan olisi pitänyt puuttua, mutta eihän se nyt tietenkään edistänyt. Edistämisongelmaan saatiin kuitenkin vinkiksi ottaa  äkkinäisiä sivuaskeleita, jos koira edistää ja jos se itse korjaa paikan, se saa palkan siitä.

Seuraamisen jälkeen otin pari paikallaoloa istuen ja yhden noin minuutin paikkiksen maaten. Hallin pohja on niin kylmä, että en siellä viitsi näin talvisin pitkiä paikallaoloja ottaa. Noppa-parkakin on ihan karvaton vielä...!

Sitten tsekattiin jäävät. Seisomisessa harjoitellaan paikoillaan seisomista namialustan edessä niin, että itse kierrän koiraa ja pysähtelen, vapautus namialustalle vaihtelevasti eri paikoista. Liikkeessä maahanmeno oli ihan jees.

Loppuun leikittiin patukalla ja otettiin nopeita seisahduksia ja maahanmenoja, ja sitten suunnattiin kotiin. Ensiviikon treenit ovatkin sitten tämän kauden viimeiset ohjatut tokot meille ja jäädään joulutauolle.


13.

13. päivä ja perjantai – tähän asti kaikki on kuitenkin sujunut kommelluksitta ja pahemmin kompuroimatta. Toki meillä on vielä Nopan treenit illalla edessä :P


Säiden vaihtelu on kyllä mielenkiintoista vuodenaikaan nähden. Eilen satoi vettä ja pyörätiet olivat suurimmaksi osaksi peilikirkasta jäätä. Melkein kaikki lumikin ehti sulaa. Yön aikana tilanne muuttui, saatiin taas lumikerros maahan ja aamulla herättiin pikkupakkaseen ja auringonpaisteeseen :) Kamerakin pääsi ulkoilemaan.


11. joulukuuta 2013

11.

Eilinen päivä sujahti ohi kaikennäköisten kiireiden keskellä, kävimme mm. jouluostoksilla siskoni kanssa ja joulukalenterikuva unohtui päivittää. Eipä se mitään, koska todennäköisesti olisin turvautunut tämänkaltaiseen tylsään ratkaisuun eilenkin... :P Ulkona sataa vettä ja siellä ei todellakaan näytä jouluiselta juuri nyt.

Tällaisia tonttuja on kuitenkin bongailtu pitkin päivää...



9. joulukuuta 2013

9.

Noppa sai myöhästyneen synttärilahjan...


Ilmeestä huolimatta lahja oli mieluinen :P


8. joulukuuta 2013

8.

-17 asteen pakkasissa ei tässä vaiheessa talvea paljoa valokuvata. Kevättä kohti sormetkin tottuu kylmään ;)


Aurinkoakin olisi kaivattu kuvaa varten... Kannattaa klikata kuva isommaksi, jos haluaa tunnistaa mustat möykyt belgianpaimeniksi :D


7. joulukuuta 2013

7.

Kirpeä pakkasaamu ja vaaleanpunainen taivas.



6. joulukuuta 2013

6.

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille :)


Karjalanpaisti muhii uunissa ja koirien kanssa oltiin lumitöissä pihalla parisen tuntia. Illalla olisi tarkoitus aloittaa joulun leivonnaisten värkkääminen :)


5. joulukuuta 2013

Synttärityttö!

Tasan vuosi sitten syntyi maailmaan neljä pientä trikkipentua... Niistä yksi pikkuinen matkasi tänne pohjoiseen meidän arkea ilahduttamaan :)



Onnittelut 1-vuotiaalle Nopalle! Aika menee hurjan nopeasti. Tammikuuhan oli ihan äsken...!



Paljon ollaan jo kakaran kanssa koettu, nähty ja ehditty. Noppa on iloinen, vauhdikas, välillä hieman äänekäskin kaveri, jolla virtaa riittää kaikenlaiseen yhdessä puuhasteluun. Kaikkea mitä odotin ja paljon enemmän.

Synttäreiden kunniaksi ilmoitin Nopan agilityn alkeiskurssille, joka alkaa tammikuun lopulla. Ensi vuodesta tulee toiminnantäyteinen, ja sehän sopii Nopalle. Tästä koirasta ei olisi sohvaperunaksi, joten ihan oikeaan osoitteeseen se on tainnut tulla :D


1-vee synttäreiden kunniaksi mittaan Nopan huomenna ja lisään tuloksen sen omalle sivulle. Oma mutuni on, ettei se ole kasvanut, vaan säkä jäi siihen 38cm tienoille. Painoa Nopalla on 6,9kg. Ihan kompakti paketti, vaikka näyttelykehissä taidetaankin suosia vähän pienempiä tyttöjä :P

Muoks. mitta näytti säkäkorkeudeksi 37,5cm. Lopullinen koko on siis tuon 37,5-38cm välillä.








5.

Valoa pimeään joulukuiseen iltaan...


Tämän kuvan myötä muistutamme myös Mushin Jouluiloa-kampanjasta :)


4. joulukuuta 2013

4.

Meillä ei turhia hössötetä ennen aattoa, vaan otetaan rennosti...



3. joulukuuta 2013

3.

Joulun odotukseen kuuluu tunnelmoiminen kynttilänvalossa. Joulukoristeetkin on jo kaivettu esiin kaappien kätköistä.



2. joulukuuta 2013

2.

Pakkasta oli aamulla melkein -15 astetta ja se tuntui tosi kylmältä niin ihmisten kuin koirienkin mielestä pitkän leudon syksyn jälkeen. Rantalenkillä tassujaan nostelivat kaikki koirat, lukuunottamatta Noppaa, jolla oli niin hirveästi vauhtia, ettei se tainnut edes huomata pakkasen purevuutta.


PS. Shelttiyhdistyksen joulukalenteri löytyy täältä :)


1. joulukuuta 2013

1.

Päätin toteuttaa joulukalenterin blogiin samoin kuin viime vuonna: joka päivä jouluun asti otan yhden kuvan kalenteria varten, vanhoilla kuvilla ei saa huijata :D


Tänään on nautittu pakkassäästä ja lumesta :) Aurinkokin vähän pilkahteli pilvien lomasta.