27. toukokuuta 2015

Kun Noppa mätsäriin joutui...

Tai pääsi. Nopallahan oli hurjan hauskaa. Rapsuttelijoita, ihastelijoita ja herkkujensyöttäjiä riitti, varsinkin kaikenikäisiä lapsia, joiden mielestä Noppa oli aivan ihana ("miten se voi olla noin pieni, onpa sillä pehmeä turkki, hyppiikö se, se näyttää ihan Nopalta") ja yksi lapsiporukka nimesi Nopan uudelleen Mini-Skidi-Lenniksi, koska mätsärissä oli kuulemma jo Lenni ja mini-Lenni, jotka olivat Nopan näköisiä, mutta (arvatenkin) vähän isompia...


Lähdettiin Marian ja Iivon seuraksi mätsäriin, niin pitihän se Noppakin pyöräyttää kehässä. Noppa oli varsin maltillisella tuulella ja esiintyi kivasti. Pöydällä se ei ole seisonut varmaan puoleentoista vuoteen, mutta hyvin se sujui vanhasta muistista. Juostessa ei tainnut ottaa yhtään ainoaa raviaskelta ja suoritti oikein näppärää seuraamista, joten meille sininen nauha, eikä sijoitusta sinisten kehässä. Tuomari kysyi meiltä treenataanko me tokoa ja sen kuulemma näkee :D

Tuossa mätsärissä muuten kaikki saivat ilmottautumisen yhteydessä ilmaisen noutokapulan, joten ei se ihan hukkaan heitetty viisi euroa ollut...!

Tokokoira pätevänä

Nerpun poika Iivo esiintyi varsin mallikkaasti Marian handlaamana, saaden punaisen nauhan ja sijoittuen lopulta punaisten kehässä isojen aikuisten neljänneksi. Iivosta on kasvamassa komea mies. Harmittavasti sekin on heittämässä turkkiaan näin näyttelyä ennen, mutta jospa se ehtisi karvaa vielä kasvattaakin ennen heinäkuuta.


Nopan kanssa pyörähdän varmaan vielä jonkun mätsärin ja kokeilen saanko sen itse ravaamaan, vai alanko etsiä sille handleria näyttelyyn. Meillä on suunnitelmissa osallistua heinäkuussa Oulu KV:seen lauantaina ja belgipoppoolla sunnuntaina. 



2 kommenttia:

  1. Voi ihana, niin tunnollinen toko-koira :'')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, näyttelykehässä saisi olla vähemmän tunnollinen :D Vaan minkäs teet, näinhän se on opetettu. Pitää miettiä jaksaisko opettaa sille erikseen näyttelyjuoksua kaukana minusta vai jätänkö sen myöhemmäksi projektiksi. Ravaamaan se tietty täytyy saada, tai liikkeitä ei voi arvostella.

      Poista