Päivät kuluu, viikot vierii

Peppi on ollut nyt meillä nelisen viikkoa. Sinä aikana olen hyvin oppinut jo tuntemaan kakaraa ja voin sanoa, että tykkään tuosta pennusta ihan hirveästi. Sheltitkin tykkäävät, mutta Neralla ottaa aikansa tottua ja tykästyä.

Peppi oppii nopeasti ja kasvaa ja kehittyy silmissä. Se on hirmuisen ahne, mikä ei ole ollenkaan huono juttu, jos haluaa jotain harrastaakin jossain vaiheessa. Se taistelee hyvin. Se on voimakkaasti leimaantunut minuun, mutta perusluonteeltaan rauhallisen oloinen ja viihtyy hyvin itsekseenkin/muiden koirien seurassa. Aikaisempiin belgeihin verrattuna se on vähän pidättyväisempi vieraita ihmisiä kohtaan ainakin tässä vaiheessa, mutta ei pelokas, vaan ennemminkin "jäyhä jököttäjä", joka haluaa aikansa tarkkailla tilannetta kauempaa.

Pepin kanssa olisi kiva päästä treenaamaan pk-lajeja. Katsotaan mihin kaikkeen aika riittää. Haaveenahan minulla olisi aloittaa nyt aksa Metkan kanssa, jatkaa tokoilua/rallya Nopan kanssa ja Pepin ja Neran kanssa keskitytään sitten pk-juttuihin ainakin näillä näkymin. Nerppu saa mielenvirkistykseksi ajaa jälkeä ja kokeilla viestiä, kunhan metsään päästään.

Neran reilut kolme vuotta sitten operoitu jalka on ollut pitkään hyvänä, mutta kovemman ja pitempikestoisen rasituksen jälkeen se ontuu leikattua jalkaa. Jalkaan on todennäköisesti kehittynyt nivelrikkoa. Mutta eipä huolita turhia etukäteen, Nera saa nauttia elämästä täysillä ja välillä särkylääkkeiden avustuksella. 8-vuotissynttäritkin lähenevät. Mielellään Neran pitäisin mukana niin pitkään kuin mahdollista. Se on minulle rakas, meidän perheen Osku, kaikella rakkaudella. Katsotaan, mikäli päästäisiin joku veteraaniluokan näyttelykehä korkkaamaan kesällä. Riippuu rouvan jalan kunnosta.

Innolla odotan kevään etenemistä ja kesää. Tää on aina se aika minulle, kun treenihalut heräävät ja pian pääsee minne tahansa kentälle vähän tokoilemaan :)

Uusi Vuosi edessä taas

Niin se muka vain on, että ei ole ollut aikaa kirjoitella blogiin viime aikoina. Lupaankin näin uuden Vuoden kunniaksi käydä tänne ainakin tärkeimmät kuulumiset päivittelemässä :) Instassa meitä voi seurata nimellä _ellun_

Uutisia ei koirarintamalla sen kummempia ole ollut, koska kaikki aika ja energia menee toistaiseksi opiskeluun ja työharjoitteluihin. Kunhan valmistun keväällä, niin palataan tokoilujen pariin ja toiveena olisi päästä Metkan kanssa aksan alkeiskurssille. Voi olla, että seurakin vaihtuu, koska muutimme ihan toiselle puolelle Oulua ja tämä "kilpailevan" koiraseuran halli on tuossa parin kilometrin päässä uudesta kämpästämme. Olemme kotiutuneet tänne uusille seuduille mainiosti: koirat ovat myös tottuneet uusiin maisemiin nopeasti ja siihen, että laumaamme kuuluu myös nyt vakituisesti tuo mieskin. Täällä meillä on hyvät lenkkeily- ja harrastusmahdollisuudet, ja mikä parasta, työpaikka ja keskusta ovat ihan lähellä. Hieman haikeana mietin nuita KAS:sin aikoja, nythän taakse jää myös useamman vuoden johtokuntapesti ym. aktiivisempi koiraseuratouhuilu ja jatkossa aion olla tylsästi riviharrastaja vain :D

Pentu-uutisia: Neran tyttö Vitsi siemennettiin kanadalaisella kiinnostavalla uroksella ja nyt näyttää siltä, että pentujahan sieltä on tulossa :) Olisin valmis sijoittamaan pentueesta narttupennun tänne Pohjois-Suomeen päin, mikäli oikeanlainen sijoituskoti löytyy. Pentueesta lisätietoja kasvattajalta taigadoos@gmail.com

Torstain tokoilut

Viime viikonloppuna olin talkoilemassa seuran tokokokeessa ja samalla seuraamassa ensimmäistä kertaa koetta uusilla säännöillä. Olihan se mielenkiintoista. Koetta katsellessani tuli mieleen, että vaadin itseltäni ja koiraltani paljon – kun vähän sinnepäinkin-suorituksilla ropisi pisteitä. Varsinkin seuraamisen peruutuksista näki kaikenlaisia versioita, mm. että koira käveli poikittain vierellä. Mitä peruuttamista se sellainen on...?

Ei me silti koevalmiita AVO-luokkaan olla. Eilen käytiin treeneissä ja liikkeet menivät ihan mukavasti. Paikallaolossa paineistui sen verran, että kävi makaamaan. Paikkista pitää siis alkaa treenailla taas lenkilläkin, erilaisissa paikoissa ja häiriöissä, eikä pelkästään kotona ruokakupin äärellä.

Koutsin valvovan silmän alla tehtiin tunnaria ja kaukoja. Tunnarissa Noppa on vähän liikaa noutomoodissa, ja haistelu on toisarvoinen juttu. Noppa kyllä tietää tunnarin idean ja haistelee kapulat, mutta koska tunnarikin on Nopan mielestä vauhtiliike, se nappaa sitten välillä jonkin randomkapulan ja tuo sen. Tällä kertaa Noppa toi kerran väärän ja kahdesti oman. Kokeiltiin sitten laittaa ritilä vieraiden tunnareiden päälle, mutta sitä Noppa ei tajunnut ollenkaan, vaan yritti sinnikkäästi rapsuttaa väärää kapulaa ritilän läpi :D

Kaket oli ihan hirmuhyvät. Takapalkkaa pitäisi alkaa häivyttämään, mutta niin, että Noppa kuvittelee takapalkan olevan siellä JOKA KERTA. Salmen kurssilla sain tähän ihan hyvän vinkin, jota yritän nyt ottaa rutiineihin mukaan.

Itsekseen humppailtiin seuraamista (korjailin keulimista ja kuumumista, harjoiteltiin peruuttamista), jääviä ja luoksaria. Yhdessä vaiheessa tehtiin jääviä niin, että meidän molemmin puolin harkattiin merkinkiertoa muutaman metrin päässä. Siinä sai kyllä keskittyä ihan täysillä omaan tekemiseen :D Häiriöharkka helvetistä, mutta hienosti pikkuötökkö keskittyi meidän omaan juttuun.

Eilen tuli muutenkin reippailtua pakkasillassa 10km lenkki, kun jätin lompakon kotiin, eikä ollut bussirahaa kotimatkaa varten... Mutta hyvin kotimatkankin jaksoi kävellä, joten säiden salliessa taidetaan kävellä kotiin toistekin :)

Ai niin joo, ja tämmöisiä oon käynyt katsomassa ja kuvailemassa pariin otteeseen :)

Haaste vastaanotettu

Violan ja Namun blogista saimme Liebster Award-haasteen:

Säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä sinut nimennyttä blogaajaa ja linkitä hänen bloginsa. 
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen. 
3. Nimeä ja linkkaa 11 Libster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimetyille

Tapani mukaan laitan haasteen yleiseen jakoon. Kaikki seuraamani blogit ovat maininnan arvoisia ja osa niistä löytyy tuolta sivupalkista --> Haasteeseen tarttukoon ken uskaltaa ;)

Täytekuvina minulla on kuvia, jotka otettiin viikko ennen Jaden kuolemaa. Halusin kuvata koko lauman yhdessä ja näin jälkeenpäin olen iloinen, että sain vielä yhteiskuvia, missä koko jengi on koossa.

1. Mitä ominaisuuksia koirassa arvostat?

Tykkään koirasta, joka on palvelualtis ja miellyttämisenhaluinen, luotettava, innokas lenkki- ja harrastuskaveri, iloinen ja energinen, mutta joka osaa myös rauhoittua aloilleen, kun on levon aika.

2. Mitä lajeja harrastat koirasi kanssa?

Nopan kanssa tokoillaan ja rally-tokoillaan. Neran kanssa satunnaisesti milloin mitäkin, pk-lajeista tokoiluun ja temppujen opetteluun.

3. Mitä lajeja haluaisit kokeilla? 

Viesti olisi laji, jota haluaisin kokeilla uudestaan. Olen Neran kanssa pari kertaa käynyt viestiharkoissa, mutta en ole sen syvemmin lajiin perehtynyt. Tuon kokemuksen perusteella laji on hauska.

4. Mikä on harrastamassasi lajissa suurin epäkohta?

En oikein keksi tokosta mitään pahaa sanottavaa. Uusissa säännöissä on muutama erikoisempi kohta, mutta ei mitään varsinaisesti huutavaa vääryyttä. Rally-tokossa minua tympii pisteytys, jossa pisteitä menettää ohjaajan pikkuvirheistä ja iloisesti, innokkaasti ja tarkasti radan suorittava koira voi hävitä koiralle, joka on "ihan kuutamolla" ohjaajan virheistä johtuen, näin kärjistetysti :D

Agia en harrasta juuri tällä hetkellä, mutta mietityttää ne estekorkeudet. Onko niiden rimojen pakko olla ihan tapissa?

5. Mitkä kolme rotua sinua kiinnostaa eniten ja miksi?

Belgianpaimenkoira. N. 10 vuotta belgistettyä elämää takanapäin. Jotenkin "tuttu ja turvallinen" rotu, vaikka rodusta löytyy koiria ääripäästä toiseen.

Sheltti. Pieni, sinnikäs ja monipuolinen paimen. Sopii moneen menoon.

Bordercollie. Ehkä joskus voisin kokeilla bortsuakin. Saattaa olla turhan herkkä ja neuroottinen meikäläisen makuun. Toinen taas on australiankarjakoira, mutta se taas voi olla turhan kova ja "alkukantainen" näihin käsiin.

6. Mitä rotua et ikinä voisi kuvitella ottavasi ja miksi?

Molosseja tai jotain harjakoira-tyyppisiä. Huskya. Ylipäätään mitään, mikä poikkeaa liikaa paimenten sielunmaisemasta ja käyttötarkoituksesta.

7. Mitä harrastat koirien lisäksi?

Valokuvausta. No, ok... Kuvaan lähinnä koiria :D 

8. Kuka/ketkä ovat koiramaailmassa idoleitasi ja miksi?

Minulla ei ole varsinaisia idoleita, mutta tykkään käydä kuuntelemassa/osallistumassa erilaisten kouluttajien kursseilla. Aina oppii jotain, oli sitten samaa mieltä kouluttajan kanssa eli ei. Lentsun tyylistä tykkään kovasti.

9. Mitä olet oppinut koiraltasi?

Valtavasti. Jokainen koirani on ollut ihan erilainen ja jokainen on opettanut minulle paljon. Sitä aina luulee olevansa hirveän viisas ja kokenut koiranomistaja, mutta jokaisen koiran kanssa on saanut ihmetellä jotain uutta asiaa.

10. Mikä on koirasi lempiherkku?

Juusto on sellainen, mistä meidän koirat menee ihan pähkinöiksi. 

11. Minkä neuvon antaisit tuoreelle koiranomistajalle?

Hakeudu koiraseurojen kursseille: opi, kuuntele, mieti ja kokeile.

Pitäis vissiin treenatakin...

Torstain tokoissa harkattiin EVL:n merkinkiertohyppynoutohässäkkää. Tehtiin sitä osissa ja muuten se sujuikin ihan kivasti, mutta kapulan palautuksessa Noppa ei tullut sivulle ilman lisäkäskyä. Oli jokseenkin tahmeaa. Kapulanpitoa ja luovutusta sivulla pitää nyt harkkailla erikseen. Aikaisemmin siinä ei ole ollut mitään ongelmaa, mutta nyt parissa viime treeneissä kapula tippui ennen aikojaan sivulletullessa. Luulen, että ongelma korjaantuu vauhtinoudoilla, joita ei ollakaan sitten kesäkauden harkattu.

Treenattiin myös entistä idaria ja siinä Noppaa häiritsi ylimääräiset tötsät. Teki kohtuullisen ok:t pysähdykset, mutta koomaili kaartioita ja se näkyi parhaimman täpäkkyyden ja tarkkuuden puutteena. Lisää harkkaa merkkitötsien keskellä siis, ja nimenomaan näitä jääviä liikkeitä lyhyillä seuraamispätkillä.

Muuten Noppa oli ihan vireessä ja teki aivan huippuja merkinkiertoja ja hyvät kaukokäskyt. Paikallaistumisessa oli aika kova häiriö ja Noppa paineistui sen verran, että meni maahan juuri ennen ajan päättymistä, mutta senkin laitan pitkän treenitauon piikkiin. Lisää harkkaa vaan, ja olisi plussaa, jos jaksaisi jotain kotonakin treenata :D

We met for a reason

Nerpun hakuharkoista kirjoittelen ensiviikolla oman postauksensa, mutta nyt ajattelin vastailla ajankuluksi Javanas-blogin haasteeseen, joka on tullut vastaan parissakin shelttiblogissa. Vaikka en itse haasta ketään tähän(kään) haasteeseen, olisi kiva lukea vastauksia näihin kysymyksiin muidenkin blogeissa :)

1. Elämäsi koira - kuka ja miksi?

Kaikki koirani ovat elämäni koiria. Kaikki ovat opettaneet minulle paljon ja erilaisia asioita. Kaikilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, jokainen on ollut omalla tavallaan ainutlaatuinen ja merkittävä. Ei tule toista Jadea, Nerppua tai Noppaa. Mutta tulee todennäköisesti taas Joku, joka opettaa minulle jotain uutta.

2. Suurin pettymyksesi koiraharrastuksessa ja mitä siitä opit?

Koirien kanssa sattuu ja tapahtuu: suurimmat pettymykset koiraharrastuksessa liittyvätkin pitkälti terveyteen, tapaturmiin ja sairauksiin. Jade kuvattiin aikanaan C/B-lonkkaiseksi, mikä oli suuri pettymys, koska Jade oli minulla sijoituksessa ja sille olisi ollut pentusuunnitelmia. Myöhemmin Jadelle puhkesi epilepsia, joten huono lonkkatulos tavallaan olikin jälkeenpäin ajateltuna "siunaus", koska se sulki Jaden pois jalostuksesta ennen epilepsiaa. Epilepsia oli hirveä järkytys (vaikkakin sitä on rodussa paljon) ja sitä surin pitkän aikaa, mutta senkin kanssa opittiin vain elämään. Jadella on onneksi lääkitys auttanut niin, että kohtauksia ei ole tullut vuosiin ja se on saanut elää ihan normiarkea ilman mitään rajoituksia.

Nera on ollut terve, mutta loukkasi jalkansa pahasti puolitoista vuotta sitten. Jalkaan jäi näillänäkymin pysyvästi ruuvit ja siimat, joten aktiivinen harrastaminen sen kanssa loppui sitten siihen. Valtava pettymys. Onneksi koipi kuitenkin kestää satunnaista harkkailua ja tavallista belgikoiran välillä varsin vauhdikastakin arkea hyvin.

Jalostushaaveet Neran kohdalla joutui romukoppaan, kun Neran siskolla todettiin epilepsia. Yksi pentuehan Neralla oli jo ennestään, mutta toista ei tullut näiden uutisten takia. Harmitti, kyllä, mutta tuota ei tarvinnut edes miettiä: Nera sterkattiin keväällä ja Taiga Doo's I-pennut jäivät sen ainokaisiksi. Pentuja on kuitenkin kahdeksan, eli ihan riittävä määrä yhdelle nartulle. I-pentujen jatkojalostusuunnitelmia mietitään tässä tulevien vuosien aikana.

Nopan "kohtaloksi koitui" shelttien kinnervika. Se alkoi oireilla puoli vuotta Neran tapaturman jälkeen, joten voi varmaan kuvitella miten mustaksi se veti mielen. Yhden kuntoutettavan koiran sijasta niitä olikin nyt kaksi. Siinä vaiheessa ajattelin heittää koko koiraharrastuksen.

Noppa on luonteeltaan aika super, ja voi olla, että yhtä näpsäkkää pakkausta ei tule vastaan shelttipaketissa. Kinneroperaatiosta se toipui nopeasti ja nykyään sen kanssa harkkaillaan ihan entiseen malliin. Agilityn jätin pois lajivalikoimasta: Noppa oli minulle aivan liian nopea, eikä meidän yhteistyö aksassa pelittänyt millään lailla. En ole sille tarpeeksi taitava ohjaaja. Noppa myös jumiutuu helposti, joten aksa ei senkään takia ole sille mitenkään ideaali laji.

Nämä sairastelut ja tapaturmat ovat opettaneet minulle valtavasti. Koirien sukutauluja ja sukurasitteita on tullut tutkailtua tuntitolkulla, rotuihin ja niille tyypillisiin sairauksiin olen perehtynyt ihan eritavalla kuin koskaan olisin terveiden koirien kanssa "vaivautunut". Tiedän paljon enemmän ja tieto lisää tuskaa. Belgianpaimenkoirissa (groenendael) on tuskin mahdollista löytää epilepsiavapaata sukua. Shelteissä kinnervian laajuus on paljon suurempi kuin mitä some-salapoliisin tutkimuksilla koskaan selviää. Silti olen niin hullu, että haaveilen vielä molempaa rotua omistavani jatkossakin. Pitänee vain pitää sormet ristissä ja toivoa parasta.

3. Rotusi paras puoli?

Belgianpaimenkoira groenendael: luonne, ulkonäkö, rakenne. Belgi on parhaimmillaan omistajalleen lojaali, innokas ja vauhdikas harrastuskaveri lajiin kuin lajiin, ulkonäöltään liioittelematon ja kaunis "peruspiski".

Sheltti: näppärä paimen belgiä pienemmässä paketissa. Erittäin monipuolinen harrastuskoira.

4. Mitä elämästäsi puuttuisi ilman koiria?

Paljon. Melkolailla kaikki vapaa-aikani pyörii koiraharrastuksen ympärillä. Koirat tuovat elämään liikuntaa, ulkoilua, ystäviä ja tosiaan vapaa-ajan ongelmia ei ole :D

5. Minkälainen on hyvä ja kiinnostava blogi?

Visuaalisena ihmisenä tykkään lukea blogeja, joissa ulkomuotoon ja kuviin on panostettu. Sisältökään ei saa silti olla silkkaa silkkoa...! Tykkään blogeista, joissa treenien lisäksi kerrotaan tavallisia kuulumisia, eikä siloitella kaikkia rosoja. Koiran kanssa eläminen ja harrastaminen ei ole aina pelkkää juhlaa, eikä pidä ollakaan. Muidenkin vastoinkäymisistä tai ongelmista voi oppia, kaikkea ei ole tarpeen kokea kantapään kautta.

6. Jos koirasi olisi ihminen, minkä ammatin edustaja hän olisi?

Jade olisi poliisi, vähän sellainen oman oikeuden käyttäjä :D Loose Cannon, tyyliin Mel Gibson Tappava Ase-rainoissa.

Nerppu olisi hajamielinen professori. Monta asiaa kesken, eikä mistään tule valmista, mutta mielenkiintoisia keitoksia kyllä tulella.

Noppa olisi rallikuski. Vauhtia, vaarallisia tilanteita.

7. Minkälainen on hyvä (agility)kouluttaja?

Hyvä kouluttaja osaa räätälöidä treenit koirakon ja tilanteen mukaan. Kannustaa, tsemppaa ja antaa kritiikkiä ja neuvoja/ideoita. Ideaalikouluttajalla on takanaan pitempi harrastus"ura" ja kokemusta erilaisista koirista. Hyvän kouluttajan kanssa keskustellaan, kouluttaja ei paukuta omia ajatuksiaan absoluuttisena totuutena.

8. Kuva, jossa näkyy koirasi persoonallisuus.

9. Tärkein asia, jonka olet oppinut koiriltasi?

Kärsivällisyys.

10. Tarina koirasi/koiriesi nimen takana?

Jaden nimi valikoitui pitkältä listalta, eikä nimen takana ole sen kummempaa tarinaa. Teininä haaveilin laittavani ensimmäisen tyttäreni nimeksi Jade, mutta nimen saikin sitten tämä ensimmäinen "karvalapseni".

Neran nimen halusin olevan erikoisempi ja liittyvän Neran italialaiseen sukuun. Nera tarkoittaa italiaksi mustaa, joten mikäs sen parempi nimi mustalle puoli-italiattarelle?

Noppa oli nimi, jota pyörittelin pitkään kielen päällä. Sen nimen olen varastanut joltakulta, muistan sen joskus kuulleeni/lukeneeni jostain. Noppa-nimisiä shelttejä en tiennyt yhtään Nopan ollessa pentu, mutta nyt niitä on jo pari muutakin ja ehkä on ollut joskus jossakin ennen meidänkin Noppaa.

Seuraavankin pennun nimi on työn alla :D

Turistit

Agilityn SM-kisat järjestettiin tänä vuonna tuossa kahden kilometrin päässä olevalla tekonurmikentällä. Vaikka itse en agilityhulluksi tunnustaudukaan, niin pakkohan se oli käydä kisoja seuraamassa. Kameraakin ulkoilutin reippaasti perjantaista sunnuntaihin. Kaikki kuvat löytyvät linkin takaa.

Paljon näin tuttujen koirakoiden suorituksia livenä. Sain jännätä myös Nopan veljen ja äidin kisoja aitiopaikalta, mikäs sen parempaa. Muutamien sellaisten koirakoiden radat, jotka alunperin olin suunnitellut katsovani, jäi harmittavasti näkemättä, koska välillä piti käydä omatkin koirat ulkoiluttamassa.

Noppa pyörähti kisapaikalla kahteen otteeseen. Se on ihmis- ja koirapaljoudessa ihan oma itsensä ja sai osakseen paljon rapsutteluja ja kehuja avoimesta luonteestaan. Noppa pääsi myös äiti-Mayan ja velipoika-Nolanin tapaamaan. Mayan kanssa ei oikein yhteistä säveltä löytynyt, kun Mayan mielestä Noppaa olisi pitänyt vain komentaa ja näyttää sille vähän kaapin paikkaa. Nolanin kanssa olisi voinut jopa leikkiä, mutta tällä kertaa siihen ei ollut aikaa.

Nolan, Maya ja Noppa

Kaikki koirat saivat kisoista tuliaisia, mm. Kongin winkuvat tennispallot, narulelut ja Natural Menu-treeniherkkuja. Jadesta silti kaikkein parasta oli saada kotiin palanneen emännän sukka vahdittavaksi :D

Hienot kisat huipentuivat omalta osaltani medien finaaliin (jossa sopivasti kolmoisvoiton veivät huippunopeat shetlanninlammaskoirat taitavine ohjaajineen), jonka jälkeen hiippailin kotiin toipumaan. Maxit ja minit jäivät näkemättä, mutta oli tuossakin ihan riittävästi minulle. Ilmassa oli tosiaan suuren urheilujuhlan tuntua... Hienot kekkerit kertakaikkiaan.

Maya radalla

Nolan radalla

Aksan valokuvaaminen on ihan oma taitolajinsa. Perjantai meni tuntuman ja säätöjen hakemiseen, lauantaina onnistuin kivasti ja sunnuntai oli ihan liian aurinkoinen päivä minun makuuni. Kameran tarkennus on auttamatta liian hidas eikä putkessakaan riitä valovoima sellaisiin kuviin, mitä haluaisin ottaa, mutta näillä vehkeillä sain ihan kelvollisiakin otoksia aikaiseksi. Toivottavasti kuvista on iloa kuvissa esiintyville koirakoille ja niille, jotka eivät tällä kertaa paikan päälle päässeet :) Kuvia saa käyttää, kun mainitsee kuvaajan.

Meidän lauma

Viimeviikon treeneissä tuli puheeksi yhden treenikaverin kanssa, että mitä koiria minulla on (onko edelleen belgejäkin) ja tulevatko kaikki toimeen keskenään, kun ovat kaikki narttuja.

Meillä on kolmen nartun lauma, jossa ei ole koskaan tapeltu. En tiedä johtuuko se koirien välisestä kemiasta vai onko minulle sattunut vain "hyviä laumakoiria". Itse olen aina puuttunut kaikenlaiseen jäykistelyyn. Asiasta saa sanoa, mutta turhasta ei tarvii narista. Vanhin koira on pomo, ja sen asemaa olen vahvistanut: se saa ruuat ensimmäisenä ja se saa nuolla tyhjät jogurttipurkit ym. herkut. Nuorimmat koirat tietävätkin, että Jadella on erityisoikeuksia. Se on yksinkertaista ja niin on aina ollut. Mitään kismaa tai kyräilyä meillä ei ole, sen takia oli helppo tuoda tähän laumaan pienemmänkin rodun edustaja.

Luulen, että laumaharmonia johtuu pitkälti siitä, että Jade on vain Tamin sanoin synnynnäinen liideri. Nera on ollut tyytyväinen asemaansa lauman kakkosena, eikä ole koskaan lähtenyt Jadea haastamaan. Belgityttöjen suhde onkin aika hassu mielestäni. Jade edelleen leikittää Neraa, ihan samalla tavalla kuin Neran ollessa pentu. Se juoksee korostetun hitaasti, että Nera varmasti saa sen kiinni (vaikka nykyään Nerppu on varmasti kaksikosta nopeampi muutenkin) ja heittäytyy selälleen oikein tömähtäen, niinkuin Nera olisi saanut selätettyä sen.

Jade on aina ollut hyvä meidän pentujen kanssa. Se olisi varmaan ollut hyvä emokin, jos olisi terve ollut ja saanut omia pentuja. No, onhan se koulinut tavoille kaksi adobtoitua riiviötä – ehkä se on ihan riittävä panos sillä saralla...

Noppa on Jadelle aikalailla ilmaa. Jadea ei yhtään kiinnosta Nopan tekemiset, eikä se ole oikeastaan koskaan leikkinytkään Nopan kanssa. Noppa taas hyvin mielellään paimentaa Jadea ja roikkuu karvoissa kiinni. Sen suhteen Jade on ollut jopa turhankin pitkämielinen, joudun useimmiten itse komentamaan Noppaa lopettamaan.

Team Nera & Noppa ovat sitten selkeästi meidän nuoriso-osasto. Ne leikkivät hurjia takaa-ajoleikkejä ja makoilevat lattialla hammastellen toisiaan. Luulen, että ainakin osittain Nopan valtavan egon takana onkin, että se on aina saanut paimentaa omia mustia lampaitaan ;)

Olen katsellut meille pentua laumanjatkoksi ja toivon mukaan hyvä yhdistelmä löytyisi. Seuraava belgi tulee taloon vasta sitten, kun Jadesta aika jättää, mutta shelttityttö meille mahtuisi.

Vaikka haaveissa onkin joskus kasvattaa koiria, ei minun ajatusmaailmaani mahdu se, että jalostukseen sopimattomat pistetään eteenpäin... Kaikilta koiriltani olen oppinut hurjasti ja kaikki ovat omalla tavallaan Elämäni Koiria. Tällainen meidän lauma on ja toivottavasti saamme taas pennuntuoksua taloon jossain vaiheessa. Siihen asti näin on hyvä.

Vuosi paketissa

Meidän vuosi kuvin ja saatesanoin :)

Tammikuu oli alkuvuoden ainoa pakkaskuu. Muutaman kerran pääsimme läheisen järven jäälle koiria juoksuttamaan. Nera oli liukastuessaan loukannut jalkansa ja se operoitiin tammikuun alussa.

Kevät alkoi jo helmikuusta nuoskalumien merkeissä. Kunnon talvea ei oikeastaan tullut missään vaiheessa, mikä oli talvifanin mielestä ankeaa. Koiria se ei tuntunut haittaavaan.

Maaliskuussa kevät oli jo pitkällä ja kelit näyttivät lähinnä jo toukokuisilta. Nera pääsi ulkoilemaan vapaana leikkauksen jälkeen. Minä kävin kasvattajan peruskurssin hyväksytysti läpi ja Noppa tokoili möllitokossa ykköstuloksen.

Huhtikuussa Jade liittyi virallisesti seniorikerhoon ja täytti kahdeksan vuotta. Vuoden 2014 Jade sai pääosin olla täysin terveenä, ilman kohtauksia. Selkeästi sillä on kankeutta makuulta noustessaan, eikä muutenkaan ihan vetreimmässä kunnossa ole enää. Silti leikki ja juokseminen maistuu entiseen malliin, ja porukkaa se pitää ruodussa reiluin, mutta varmoin ottein.

Noppa käväisi läpivalaistuksessa ja tulokset olivat melkolailla priimaa. 0/0 kyynärät, A/A lonkat, silmissä ylimääräiset ripset. Ehdin jo kovasti suunnitella Nopalle pentuja, koska sen luonne on niin erinomainen, mutta kuten tiedetään, aina ei mene niinkuin suunnitellaan.

Nera täytti 5-vuotta. Huhtikuussa en enää juurikaan sen menemistä rajoittanut ja se sai jo leikkiä kovastikin kavereiden kanssa.

Toukokuussa tehtiin vuoden ainoat viralliset näyttelyesiintymiset: Noppa sai Oulun KV-näyttelyssä EH:n, ja Neran lapsukaiset Iivo EH:n ja karvaton Halla H:n. Olin niin tyytyväinen ja ylpeä Neran pentujen käyttäytymisestä, ne olivat vieraassa seurassa ja tungoksessa kuin kotonaan.

Neran pennuissa Jojo oli ainoa, joka kävi belgianpaimenkoirien erikoisnäyttelyssä näytillä ja sai sieltä EH:n mukavalla arvostelulla.

Toukokuussa oli jo kahdenkymmenen asteen helteitä ja taisinpa käydä talviturkin heittämässä toukokuun puolella. Noppa kohtasi kyyn kanssa liian läheisesti, ja vietettiin sen kanssa yksi päivä tiputuksessa. Onneksi hoitoon päästiin vauhdilla, kiitos vauhdikkaan kuskin ja Noppa toipui parissa päivässä.

Kesäkuussa kesä oli kuumimmillaan. Kesällä vietettiin paljon aikaa kummipoikani kanssa. Kaikkien koirien suhtautuminen pieneen tulokkaaseen on ollut varsin mallikelpoista. Varsinkin Nera on ollut hyvin kiinnostunut pienestä ja sitä ei hetkauta sekään, jos pikkuinen tarttuu vähän liian tiukasti turkkiin kiinni.

Juhannuksen aikaan Noppa alkoi yhtäkkiä ontua. Olin jotain lukenut shelttien kinnerviasta aikaisemmin ja pahin pelkoni toteutui, kun juuri kyseinen vaiva todettiin Nopalla ja diagnoosi sulki Nopan jalostuksesta. Onneksi leikkaus oli yksinkertainen toimenpide ja Noppa toipui leikkauksesta varsin nopeasti entiselleen. Edelleen käymme fysioterapiassa ja hierottavana Nopan kanssa. Aina on vaarana, että myös vasemman jalan kinner paukahtaa, mutta sitä ei auta murehtia etukäteen. Uskomattoman paljon huonoa tuuria tuntui riittävän meillä.

Heinäkuu oli helteinen. Emme tainneet juuri muuta tehdä kuin uitiin ja uitiin ja Jade luonnollisesti oli onnensa kukkuloilla. Neran kuntoa kohotettiin uimisella ja se alkoikin olla jo hyvässä lihaskunnossa loppukesästä, ihan eri koira kuin alkuvuodesta, tuumasi fysioterapeuttikin.

Elokuussa pääsi Noppakin nauttimaan taas vapaudesta ja kavereiden seurasta leikkien merkeissä. Toipuminen oli minusta jopa yllättävän nopeaa, kun olin varautunut siihen, että koko syksy menee saikulla, eikä edes ryhmäpaikkaa haeta.

Noppakin pääsi uimaan, mutta se ei todellakaan nauttinut kyseisestä puuhasta. Se oli kuin kiroileva siili räpiköidessään rantaa kohti... :D Millähän keinoin tuosta saisi vesipedon tehtyä?

Syyskuussa palattiin treenikentille. Neran kanssa käytiin tokoilemassa vapaavuoroilla ja omin toimin. Intoa on pitkän saikun jälkeen riittänyt. Nopan kanssa aloitettiin AVO-EVL-ryhmässä, josta tarttui paljon mukaan syksyn aikana.

Syksy oli pitkä, lämmin ja kaunis. Uintikausikin jatkui, ainakin Jadella.

Lokakuussa oli syksyn ensimmäiset pakkaset. Jaden kanssa opeteltiin koko vuosi erilaisia temppuja ja niistä sen suosikiksi nousi "kuoleminen", eli kyljelleen heittäytyminen, jota se alkoi tarjota joka välissä, mm. noutokapula suussaan :D

Nopan kanssa täräytimme ensimmäiseen viralliseen tokokokeeseen. Liian aikaisin sairasloman jälkeen, mutta koska meillä oli realistiset mahdollisuudet ykköstulokseen, niin lähdettiin kokeilemaan. Harmittavasti paikallaoloon meidän lähelle tuli ääntelevä kaveri, joka sai Nopankin yltymään kammottavaan ulinaan. Jotain mitä se ei ollut koskaan aikaisemmin tehnyt. Kokeessa voi tosiaan sattua mitä vain. Paikallaolon jälkeen revittelin patukalla pikkusähikäisen kanssa ja ennen yksilöliikkeitä Noppa kävikin aika kuumana. Silti naputeltiin mukavia pisteitä ja tekniseen tekemiseen olin melko tyytyväinen. Liikkeestä maahanmenon nollaaminen vei ykköstuloksen ja näin ollen jatkamme ALO-luokassa keväällä, mikäli vaan terveinä pysytään.

Marraskuussa nautittiin kirpeistä pakkaspäivistä synkän loska- ja vesisadekausien välissä. Nopan kanssa treenattiin ja erityisesti vireeseen liittyvät asiat olivat tutkailun alla. Itse sairastelin sitkeää flunssaa, ja useammat ohjatut treenit jäivät väliin.

Kennelnimi True Trick's myönnettiin kuun lopussa. Alkuun minulla ei ollut mitään suunnitelmia, mutta ajatus alkoi itää ensimmäisestä omasta pentueesta ja sopivan uroksen etsintä Neralle alkoi. Neran jalka on kestänyt tavallisessa arjessa hyvin, joten pennuttamisellekaan ei ole esteitä. Itse toivon saavani Nerasta jatkoa. Ei se täydellinen ole, mutta harvoin, jos koskaan olen tavannut yhtä rauhallista, avointa ja helppoa belgianpaimenkoiraa. Urosvalinnalla pyrin sitten tuomaan pentuihin enemmän tulta ja tappuraa.

Harmittavasti alkuperäinen urosvalintani meni uusiksi, kun suunnittelemallani uroksella todettiin kaihi. Kyseessä olisi ollut erittäin mielenkiintoisesta suvusta oleva uros. KoiraNettiä tutkiessani näytti melkein mahdottomalta löytää uros, jolla olisi kiinnostava sukutaulu JA hyvä luonnetestitulos ja jotain tuloksiakin harrastuksista.

Luonnetestistä voidaan olla montaa mieltä, mutta minusta se kertoo ainakin sen miten koira suhtautuu vieraisiin ihmisiin, miten se paineistuu/toimii oudoissa ja uhkaavissakin tilanteissa, ja miten se kaiken tämän jälkeen suhtautuu laukauksiin.

Joulukuussa hössötettiin joulun tuloa. Tai koirat eivät hössöttäneet, hoidin sen puolen ihan itse. Nopan kanssa treenattiin ahkerasti ja muidenkin kanssa tokoiltiin.

Neran pennuista Vitsi kävi silmäpeilauksessa ja terveet silmät todettiin.

Noppa-hurjimus täytti kokonaiset kaksi vuotta 5. joulukuuta. En voi uskoa, että se on ollut meidän laumassa vasta niin vähän aikaa, kun tuntuu, että se on kuulunut kalustoon aina. Jokaisessa koirakodissa pitäisi olla yksi Nopan kaltainen miniraketti takaamassa yllätyksellisen arjen :D

Uusi Vuosi meni rauhallisissa merkeissä. Yhdeksän aikaan käytiin pihalla kuulostelemassa paukkuja, mutta Nera ei niitä huomioinnut mitenkään, kuten tavallista ja puolen yön jälkeisessä räiskeessä se nukkui sikeästi. Myös Neran pennuilla oli mennyt vuoden vaihde rauhallisissa merkeissä.

Noppa kävi viime vuoden tapaan ikkunassa kurkkimassa pauketta, mutta ei osoittanut pelkoa vaan pelkästään uteliaisuutta. Sekin kävi sitten nukkumaan todettuaan paukahtelun tylsäksi.

Jadelle aatto oli levottomampi. Luulen, että epilepsialääkityksellä on ollut vaikutusta tähän, kuten muutenkin esim. tasapainon kanssa. Ennenhän se ei ole raketteihin reagoinut, eikä se nytkään ulkona pamahduksia juuri noteerannut. Ensi vuonna kokeillaan varmaan Thunder Shirtiä olisiko siitä apua.

Joulukuussa pohdin perusteellisesti Neran pennuttamista ja nyt odotellaan juoksun alkua ja silmäpeilaustuloksia. Josko meillä olisi keväällä pentuja, siinäpä jännitettävää alkuvuoteen...

True Trick's

Minulle on myönnetty kennelnimi True Trick's :) Mahdolliset pentusuunnitelmat ovat tällä hetkellä täysin avoinna. Jos Neran jalka on ok kontrollikuvissa, niin sitten minulla on jalostusnarttu ensivuodelle. Jos jalkaa joudutaan vielä operoimaan/kuntouttamaan, niin luonnollisesti suunnitelmat siirtyvät sitten ainakin vuodella eteenpäin. Saatan myös liisata Neran pentua, mikäli terveystulokset I-pentueesta ovat hyviä.

Jossain vaiheessa laumaan liittynee toinen shelttityttökin, joten kaukaisia haaveita myös shelttien kasvattamisesta elätellään edelleen :)

Belgit ja sheltit

Minua pyydettiin kirjoittamaan näiden rotujen eroista ja vertailua hyvistä ja huonoista puolista. Tästä saisi halutessaan melkoisen romaaninkin aikaan, mutta tässä omia näkemyksiäni reilun kahdeksan vuoden belgikokemuksella ja hiukan vähemmällä shelttikokemuksella.

Eroja toki löytyy, mutta paljon samankaltaisuuttakin. Ovathan molemmat kuitenkin alunperin paimenkoiria. Niillä on samanlainen halu tehdä ja olla yhdessä ohjaajansa/omistajansa kanssa. Omat koirani eivät ole mitään paimenmaisia "perskärpäsiä"; kyllä ne mieluiten ovat siellä missä minäkin, mutta eivät kuitenkaan seuraa ja hyöri jaloissa koko aikaa.  Kaikki ovat nopeita oppimaan ja tyypillisten paimenten tapaan valppaita, vilkkaita ja älykkäitä. Kaikilla on jonkin verran vahtiviettiä ja terävyyttä (belgeillä kuitenkin paljon enemmän kuin mitä sheltillä).

Pikku-Noppa paimentaa

Selkeimmin paimenkoiran elkeitä on meidän Nopalla. Olisi ihan mielenkiintoista käyttää sitä lampailla ja nähdä mitä se niistä tuumaisi. Belgit eivät varmasti lampaiden päälle ymmärtäisi. Noppa paimentaa, niin ihmisiä kuin muitakin koiria. Ja käyttää ääntään paimentaessaan. Se on ehdottomasti omista koiristani äänekkäin, vaikka toisaalta sheltiksi ei mitenkään erityisen herkkähaukkuinen. Haukkumistaipumuksen on kuitenkin joutunut ottamaan huomioon heti pennun kotiuduttua ja esim. tokokoulutuksessa. Noppa haukkuu lähinnä leikkiessään ja joskus satunnaisilla haukahduksilla kommentoi jotain näkemäänsä. Belgit haukkuvat vahtiessaan.

Jade leikkii ja Nera häiritsee

Noppa rakastaa ihmisiä ja on ollut oikein sosiaalinen pennusta asti. Molemmat belgini ovat avoimia vieraita ihmisiä kohtaan. Jade on vähän tuulella käyvä: toisinaan se on välinpitämätön, koska sille omat ihmiset ovat tärkeimpiä. Nera taas on aina ollut innokas tutustumaan vieraisiinkin ihmisiin ja on heti kömpimässä syliin rapsuteltavaksi. Jade on omista koiristani sellainen Yhden Ihmisen Koira. Takuulla lojaali ja se, joka puolustaisi tarpeen tullen tositilanteessakin.

Jade ja Noppa ovat melko vietikkäitä. Nopalla on kaikista eniten saalisviettiä. Se olisi mielellään pentuna jahdannut kaikkea niin ohikulkevista autoista tuulenkuljettamiin puidenlehtiin. Belgejä ei moinen ole koskaan kiinnostanut.

Jadella on riistaviettiä. Se lähtee ajamaan porojen jälkiä ja on muutenkin kiinnostunut riistasta. Nopalla taas on eniten laumaviettiä, se ei erkane omasta laumastaan mielellään kauas. Kuten jo aikaisemmin totesin, belgeillä on rutkasti vahtiviettiä: ne vahtivat kodin ja mökkipihan tarkkaan. Jos koirat ovat keskenään pihalla, niin eivät ne sinne ketään vierasta päästä. Noppakin vahtii, mutta lähinnä taustajoukoissa.

Suurin ero belgissä ja sheltissä (oman kokemukseni mukaan) on terävyys. Tiedän, että on paljon teräviä shelttejäkin, mutta itse en koe, että sheltin tarvitsee olla terävä. Monesti shelteillä terävyys, haukkuherkkyys ja huono hermorakenne tuntuu löytyvän samasta paketista. Jade on omista koiristani terävin, Nera ei ole belgiksi kovinkaan terävä, vaikka kyllä siltäkin terävyyttä löytyy.

Mielestäni belgianpaimenkoira on parhaimmillaan aktiivinen harrastuskaveri ja valpas talonvahti. Sheltti on monipuolinen ja kompaktin kokoinen kaveri, joka sopii erinomaisesti belgilaumaan niin temperamenttinsä kuin asenteensa puolestakin. Noppa onkin ihan minibelgi, joten ehkä ei tyypillisin sheltti. On niitä muitakin hyviä tietysti :D Mutta ilmeisesti belgilaumassa kasvaminen auttaa itsetunnon ja egon kehittymisessä ;)

Itse tykkään molemmista roduista. "Katu-uskottavuuden" ja pk-harrastuksen takia pitää yksi belgi olla jatkossakin, mutta sheltit ovat omalla tavallaan aika helppoja ja mutkattomia otuksia. En silti olisi suosittelemassa shelttiä täysin varauksetta jokamiehen ensikoiraksi, mutta varmasti todennäköisempää on saada helppoluonteinen sheltti kuin belgi. Molempia rotuja harkitessa tutustuisin sukutauluihin tarkasti ja belgianpaimenkoiralta toivoisin löytyvän luonnetestitulokset+mahdollisesti harrastustuloksia. Samoin sheltin mielellään ottaisin joko tutusta koirasta, jonka olen nähnyt miten se toimii arjessa tai harrastustaustaisesta pentueesta. Eihän suvun tulokset mitään takaa pennun luonteesta, mutta se on hyvä alku.