Hyvää taivasmatkaa Dina

Jade sai jo seuraa sateenkaarisillalle, kun vanhempieni cockerimuori Dina lähti eilen taivasmatkalleen.

Dina opetti meille kaikille paljon, kiitos siitä :) 

Tervetuloa uusi vuosi

Pistetäänpä mekin vuosi pakettiin ennen kuin suunnataan kohti uuden vuoden haasteita.

Tammikuu 2015:

Helmikuu:

Maaliskuu:

Huhtikuu:

Toukokuu:

Kesäkuu:

Heinäkuu:

Elokuu:

Syyskuu:

Lokakuu:

Marraskuu:

Joulukuu:

Viime vuosi oli jälleen tapahtumarikas. Noppa rallytokoili itselleen RTK1-koularin ja tokossa ALO1:sen vanhoilla säännöillä. Nerpun pentusuunnitelmat laitettiin lopullisesti jäihin ja Nera sterkattiin huhtikuussa. Elokuussa muutimme Jaden ja minun vanhoille kotikonnuille ja lenkkimaastoihin saatiin suuri parannus. Syyskuussa jouduin äkillisesti hyvästelemään rakkaimman ystäväni, jonka kanssa pitkään yhdessä kuljettiin: Jadea on vieläkin ikävä joka päivä. Marraskuussa laumaamme muutti pikkuinen pippurinen Metka, joka viihdyttää (ja vanhempia koiria takuulla ärsyttääkin) meitä tempauksillaan jatkuvasti :)

Uusi vuosi on koiraharrastusten osalta vähän kysymysmerkki. Metkan pentukurssi alkaa ensi viikolla, joten siitä sitten raportointia blogiinkin on tulossa :) Viimeistään loppukeväästä alamme sitten Nopankin kanssa treenailemaan taas "tosissaan". Tulostavoitteita en osaa nyt laittaa, katsotaan mitä saadaan aikaiseksi :)

You can't put your arms around a memory

Nyt on kohta jo kaksi kuukautta elämä jatkunut ilman Jadea. Ajatuksissa Jade on edelleen joka päivä ja mielellään muistelen sen tempauksia: tuntuu hyvältä muistaa toista hymyillen ja nauraen. On myös hetkiä, jolloin ikävä ja suru puristavat rintaa niin, että henki tuntuu salpautuvan.

Jokainen suree omalla tavallaan ja oman aikansa. Jade oli Persoona, jota tulen ikävöimään varmasti lopun ikääni, enkä tiedä tulenko koskaan saamaan samanlaista belgiä. Harmittaa, että Jade ei saanut elää (kovin) vanhaksi. Toisaalta se sai lähteä saappaat jalassa, vielä edellisenä päivänä leikittäen Neraa villisti omalla pihallaan. Harmittaa, että tulevalla pennulla ei ole niin järkähtämätöntä lauman alfaa mallina elämässä. Toisaalta Jade ehti koulia kaksi pentua tavoille tähän huusholliin, ehkä siinä oli ihan tarpeeksi :)

On paljon asioita, joita kukaan ei osaa juuri niinkuin Jade. Nera on perinyt isot saappaat ja vaikka se on todella kiva koira ja minulle rakas, se on hyvin erilainen kuin mitä Jade oli. Nera on hieman hukassa ilman Jadea. Se on kuitenkin koko elämänsä elänyt vahvan nartun varjossa ja varsin tyytyväisenä osaansa. Nyt se on lauman vanhin ja vaikka yritän sille suoda lauman vanhimman etuuksia ja vahvistaa sen asemaa, se ei ole vielä hahmottanut rooliaan. Muutos on sillekin suuri, joten aikansa se varmasti ottaa.

Ripottelimme Jaden tuhkia muutamaan meille merkitykselliseen paikkaan. Vaikka sielu ja olemus eivät liity mitenkään fyysisiin "jäänteisiin", tuntui tärkeältä muistaa rakasta ystävää ja viedä tuhkat oikeisiin paikkoihin. Tuntuu myös hyvältä nähdä, että Jade oli tärkeä ja rakas muillekin kuin minulle. Se ehti paljon 9,5 vuodessa, ilmeisesti kaiken tarvittavan.

Ikävä tulee varmasti ensilumen sataessa. Kukaan ei ollut niin innoissaan ensilumesta kuin pöhkö mummokoira.

Haaste vastaanotettu

Violan ja Namun blogista saimme Liebster Award-haasteen:

Säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä sinut nimennyttä blogaajaa ja linkitä hänen bloginsa. 
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen. 
3. Nimeä ja linkkaa 11 Libster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimetyille

Tapani mukaan laitan haasteen yleiseen jakoon. Kaikki seuraamani blogit ovat maininnan arvoisia ja osa niistä löytyy tuolta sivupalkista --> Haasteeseen tarttukoon ken uskaltaa ;)

Täytekuvina minulla on kuvia, jotka otettiin viikko ennen Jaden kuolemaa. Halusin kuvata koko lauman yhdessä ja näin jälkeenpäin olen iloinen, että sain vielä yhteiskuvia, missä koko jengi on koossa.

1. Mitä ominaisuuksia koirassa arvostat?

Tykkään koirasta, joka on palvelualtis ja miellyttämisenhaluinen, luotettava, innokas lenkki- ja harrastuskaveri, iloinen ja energinen, mutta joka osaa myös rauhoittua aloilleen, kun on levon aika.

2. Mitä lajeja harrastat koirasi kanssa?

Nopan kanssa tokoillaan ja rally-tokoillaan. Neran kanssa satunnaisesti milloin mitäkin, pk-lajeista tokoiluun ja temppujen opetteluun.

3. Mitä lajeja haluaisit kokeilla? 

Viesti olisi laji, jota haluaisin kokeilla uudestaan. Olen Neran kanssa pari kertaa käynyt viestiharkoissa, mutta en ole sen syvemmin lajiin perehtynyt. Tuon kokemuksen perusteella laji on hauska.

4. Mikä on harrastamassasi lajissa suurin epäkohta?

En oikein keksi tokosta mitään pahaa sanottavaa. Uusissa säännöissä on muutama erikoisempi kohta, mutta ei mitään varsinaisesti huutavaa vääryyttä. Rally-tokossa minua tympii pisteytys, jossa pisteitä menettää ohjaajan pikkuvirheistä ja iloisesti, innokkaasti ja tarkasti radan suorittava koira voi hävitä koiralle, joka on "ihan kuutamolla" ohjaajan virheistä johtuen, näin kärjistetysti :D

Agia en harrasta juuri tällä hetkellä, mutta mietityttää ne estekorkeudet. Onko niiden rimojen pakko olla ihan tapissa?

5. Mitkä kolme rotua sinua kiinnostaa eniten ja miksi?

Belgianpaimenkoira. N. 10 vuotta belgistettyä elämää takanapäin. Jotenkin "tuttu ja turvallinen" rotu, vaikka rodusta löytyy koiria ääripäästä toiseen.

Sheltti. Pieni, sinnikäs ja monipuolinen paimen. Sopii moneen menoon.

Bordercollie. Ehkä joskus voisin kokeilla bortsuakin. Saattaa olla turhan herkkä ja neuroottinen meikäläisen makuun. Toinen taas on australiankarjakoira, mutta se taas voi olla turhan kova ja "alkukantainen" näihin käsiin.

6. Mitä rotua et ikinä voisi kuvitella ottavasi ja miksi?

Molosseja tai jotain harjakoira-tyyppisiä. Huskya. Ylipäätään mitään, mikä poikkeaa liikaa paimenten sielunmaisemasta ja käyttötarkoituksesta.

7. Mitä harrastat koirien lisäksi?

Valokuvausta. No, ok... Kuvaan lähinnä koiria :D 

8. Kuka/ketkä ovat koiramaailmassa idoleitasi ja miksi?

Minulla ei ole varsinaisia idoleita, mutta tykkään käydä kuuntelemassa/osallistumassa erilaisten kouluttajien kursseilla. Aina oppii jotain, oli sitten samaa mieltä kouluttajan kanssa eli ei. Lentsun tyylistä tykkään kovasti.

9. Mitä olet oppinut koiraltasi?

Valtavasti. Jokainen koirani on ollut ihan erilainen ja jokainen on opettanut minulle paljon. Sitä aina luulee olevansa hirveän viisas ja kokenut koiranomistaja, mutta jokaisen koiran kanssa on saanut ihmetellä jotain uutta asiaa.

10. Mikä on koirasi lempiherkku?

Juusto on sellainen, mistä meidän koirat menee ihan pähkinöiksi. 

11. Minkä neuvon antaisit tuoreelle koiranomistajalle?

Hakeudu koiraseurojen kursseille: opi, kuuntele, mieti ja kokeile.

Life goes on

Syksy on virallisesti täällä, eletään jo lokakuuta ja on pimeää, tuulista ja märkää. Tälle viikolle näille korkeuksille on jo luvattu loskasateita, nam!

Valio-myrskyn jälkimainingeissa

Arki kahden koiran kanssa on lähtenyt liikkeelle ilman sen kummempia ihmettelyjä. Koirat sopeutuivat tilanteeseen nopeasti, eivätkä vaikuta mitenkään ikävöivän Jadea. Mökillä Nerppu etsi Jadea pari päivää, mutta kotikotona ei. Ehkä koirat sen tiesivätkin ennen minua, että Jaden aika on pian.

Viimeisellä metsälenkillä

Nera on nyt laumanjohtaja ja aika näyttää miten se tonttinsa hoitaa. Tällä hetkellä ne näyttäisivät Nopan kanssa olevan aikalailla samalla viivalla kaikessa, mutta Nerppu on perinyt Jaden etuoikeudet, kuten vanukas- ja jogurttipurkkien puhtaaksi nuolemisen, ja muita tärkeitä pikkujuttuja. Itsestäänselvyytenä se ei oikeuksiaan vielä ota, kuten Jade :D Nyt kun lauman Fun Police on poissa, täällä leikitään paljon enemmän ja paljon hurjemmin. Se nyt ainakin on yksi konkreettinen muutos arjessa. Olenkin itse joutunut hupipoliisin saappaisiin ja joutunut vähän rajoittamaan tuota päättömältä tuntuvaa riekkumista. Jokin roti sentään pitää olla...!

Minullahan tässä suurin totutteleminen on elämään ilman Jadea. Ikävä tulee pienissä hetkissä, kuten silloin, kun jonkun pitäisi kantaa lapaseni postilaatikolta kotiovelle, tai viedä sukat lattialta lojumasta parempaan talteen. Mutta olen iloinen siitä, että meillä oli Jaden kanssa hieno kesä. Uitiin paljon, vietettiin laatuaikaa pitkillä lenkeillä ja metsäreissuilla ihan kahdestaan. Meillä oli hienot 9,5 vuotta ja jokaisesta vuodesta olen kiitollinen: iloineen, suruineen ja haasteineen.

Harrastusrintamalla on ollut hiljaista. Nopan kanssa ollaan jotain pientä tokoiltu, mutta ei mitenkään suunnitelmallisesti. AVO-luokan korkkaus taitaakin jäädä keväälle. Rally-tokoilu ei jaksa nyt kiinnostaa, mutta ehkä treenimotivaatio palailee molempiin lajeihin syksyn edetessä. Ohjatut tokot meillä alkaa ensi viikolla.

Kuvien kertomaa

Viime päivät on tullut katseltua paljon valokuvia, Jade-kuvia. Ajattelin tyhjentää kännykänkin kätköistä muutaman huonolaatuisen otoksen tänne, ihan vain muistoksi. Kännykkäkuvissa on kuitenkin sitä tavallista arkea, jota ei tule järkkärillä niinkään ikuistettua. Kuvat ovat kuluneelta kesältä ja viime viikoilta.

Hyvin mahtui koko lauma keinun alle

Jaden kanssa retkellä Kierikissä

Vierailulla Saaralla

Jade kerjää kirsikoita

Mökillä

Herkutteluhetki

Varjopaikka

Kamut

Muhoksella

Jaden kanssa rannalla

Jade Pateniemessä

Lepohetki

Tuonne piti vielä emännänkin mahtua; vierailulla Muhoksella

Veeti ja Jade viinimarjojen kimpussa

Nokoset

Sukkavaras

Löysin vain yhden videon Jadesta, minulla kun oli aina vakaa aikomus kuvata Jaden temppuja videolle, mutta jätin sen aina huomiseen. Silti ilahduin hirvittävästi tuosta yhdestä videosta ja olen katsellut sen tänään useasti. Ehkä sen jonain päivänä jaan tännekin, jotta se pysyy tallessa aina.

Kun toinen lähtee, toinen jää

Sunnuntain aamupäivän vietin Juha Korrin laumaviettiseminaaria kuunnellen. Lähdin kotiin vähän ennen luennon loppua, tarkoituksena lähteä mökille. Kotona koirat ottivat minut tavalliseen tapaan innokkaana vastaan ja vielä enemmän ne innostuivat, kun tajusivat, että ollaan lähdössä autolle. Jade hyppäsi autoon vähän huonosti, loukkasi jalkansa siinä. En ensin tajunnut kuinka pahasti jalkaan oli sattunut. Lähdimme matkaan. Minulla oli ikävä tunne koko ajan. Jade matkusti rauhassa ja katseli maisemia. Mökille päästyämme vein muut koirat sisälle ja otin Jaden autosta. Jade kulki kolmella jalalla. Meni istumaan pihalle ison männyn alle ja katsoi minua. Tuli itku. Isä kantoi Jaden sisälle ja tutkin jalkaa tarkemmin. Jade katseli minua ja nuoli naamaani. Tiesin, että jalka on pahasti rikki. Lähdettiin päivystykseen. Tiesin, että se on viimeinen yhteinen matkamme. Istuin Jaden kanssa takapenkillä ja Jade oli niin levollinen ja rauhallinen, pesi kasvoni pari kertaa. Juttelin sille, silittelin sen turkkia, hypistelin korvia, nuuskuttelin turkkia, kerroin, että se oli maailman paras koira ja minulle rakas. Matka kesti kauan. Vähän hermostuin hitaaseen etenemiseen kaatosateessa. Joku peräkärryn kanssa mateli edessä, ei päästy ohi. Pieni toivo vielä välkytteli mielessä. Jospa se ei olisikaan mitään vakavaa. Jospa tultaisiinkin takaisin kotiin yhdessä ja selvittäisiin säikähdyksellä. Jälkeenpäin ajattelin, että hyvä vain, että matka kesti kauan. Sain vähän pitempään pitää Jadea sylissä.

Tultiin päivystykseen. Olin sen verran shokissa, etten millään muistanut sisäänkirjautumisessa omaa puhelinnumeroani. En sitten millään. Hoitaja tuntui vähän ihmettelevän. Ei ehkä tajunnut tilannetta. Päästiin heti lääkärin tutkittavaksi. Nostin Jaden pöydälle. Lääkäri sanoi, että jalka on poikki. Ihmetteli, että Jade ei valittanut eikä ollut tuskissaan. Mietin, että Jade on aina ollut kuuliainen potilas ja niin kiltti, kiltti ja kuuliainen loppuun asti. Nukutettiin Jade. Kesti kauan ennen kuin Jade nukahti. Heräsi, kun lääkäri tuli takaisin huoneeseen. Silittelin, juttelin. Odotettiin röntgeniin pääsyä.

Röntgenhuoneessa olin yksin Jaden kanssa kuvien oton ajan. Loppuun asti sain olla joka sekunnin sen vieressä. Kuvat olivat karua katsottavaa. Jalka oli pirstaleina. Luu murtumien ympäriltä oli haperoinut. Lääkäri sanoi sen, mitä osasin jo kuvien perusteella epäillä. Osteosarkooma, luusyöpä. Terve jalka ei olisi mennyt päreiksi autoon hypätessä. Ihmeteltiin kuvia yhdessä. Lääkäri kertoi, että Jade olisi todennäköisesti alkanut ontua parin viikon sisällä, jos jalka ei olisi mennyt rikki nyt. Että aikaa ei olisi enää paria viikkoa enempää. Kysyi haluaisimmeko viedä Jaden vielä kotiin, jalka kipsattuna ja vahvasti kipulääkittynä. Jotkut kuulemma haluavat sen tehdä, pitkittää lopullista päätöstä, saada ne pari ylimääräistä yhteistä päivää. Ymmärrän hyvin sen. Mutta en missään nimessä halunnut viedä kipeää koiraa kotiin. Lupasin sen Jadelle jo ennen kuin viimeiselle matkalle lähdettiin, se oli sanaton yhteisymmärrys, katse ja lupaus.

Lääkäri laittoi Jadelle kanyylin ja yliannostuksen rauhoittavaa lääkettä. Sain silittää rakasta koiraani sen viimeiseen hengenvetoon asti. Sain vielä suukottaa sen turkkia. Sanoa hyvästit. Saatella matkaan. Jade lähti kauniisti. Minä lähdin huoneesta pelkkä panta kädessä. Tyhjä olo. Pohjattoman surullinen. Vastaanotolla oli muitakin ihmisiä, tuntui pahalta muiden kuulleen valita uurnaa omalle rakkaalle, hoitaa paperityöt.

Kun tulin ulos päivystyksestä, sade oli lakannut. Koko matkan aurinko välkehti puiden lomasta kirkkaampana kuin koskaan. Taivas oli vaaleanpunainen. Aurinko laski. Mökkitielle käännyttäessä näin sateenkaaren, joka meni talomme päältä. Niin kaunista ja hiljaista. Jade lähti kauniina iltana, kuin kuninkaat sunnuntaina auringonlaskuun sateenkaarisiltaa pitkin, äitini sanoi.

Ikävä on suuri ja puristaa rintaa. 9,5 vuotta on pitkä aika taivaltaa täällä yhdessä. Mielellään olisin jatkanut tätä maanpäällistä matkaa Jaden kanssa vielä pitempään. Tiesin, että sillä ei ollut kaikki ihan kunnossa; meillä oli loppukuulle lääkäriaika varattuna, mutta silti lähtö oli äkillinen ja tuli shokkina.

Päivystyksen lääkäri oli mukava ja ymmärtäväinen, kiitos hänelle Jaden hyvästä hoidosta. Tästä alkaa totuttelu elämään ilman Jadea. Laumamme matriarkkaa, talon vankkumatonta vahtikoiraa, rakasta höpsömuoria, jonka joka-aamuinen rutiini oli ottaa emännän pää "ruuvipenkkiin" ja suukotella naama märäksi. Vaikealta se tuntuu, mutta tästä pikkuhiljaa elämä asettunee uusiin uomiinsa. Jade on aina mukana, sydämessäni.

Hyvää matkaa rakas

 

Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
saan kulkea rajalle ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa, vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun
ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.

 

 

We met for a reason

Nerpun hakuharkoista kirjoittelen ensiviikolla oman postauksensa, mutta nyt ajattelin vastailla ajankuluksi Javanas-blogin haasteeseen, joka on tullut vastaan parissakin shelttiblogissa. Vaikka en itse haasta ketään tähän(kään) haasteeseen, olisi kiva lukea vastauksia näihin kysymyksiin muidenkin blogeissa :)

1. Elämäsi koira - kuka ja miksi?

Kaikki koirani ovat elämäni koiria. Kaikki ovat opettaneet minulle paljon ja erilaisia asioita. Kaikilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, jokainen on ollut omalla tavallaan ainutlaatuinen ja merkittävä. Ei tule toista Jadea, Nerppua tai Noppaa. Mutta tulee todennäköisesti taas Joku, joka opettaa minulle jotain uutta.

2. Suurin pettymyksesi koiraharrastuksessa ja mitä siitä opit?

Koirien kanssa sattuu ja tapahtuu: suurimmat pettymykset koiraharrastuksessa liittyvätkin pitkälti terveyteen, tapaturmiin ja sairauksiin. Jade kuvattiin aikanaan C/B-lonkkaiseksi, mikä oli suuri pettymys, koska Jade oli minulla sijoituksessa ja sille olisi ollut pentusuunnitelmia. Myöhemmin Jadelle puhkesi epilepsia, joten huono lonkkatulos tavallaan olikin jälkeenpäin ajateltuna "siunaus", koska se sulki Jaden pois jalostuksesta ennen epilepsiaa. Epilepsia oli hirveä järkytys (vaikkakin sitä on rodussa paljon) ja sitä surin pitkän aikaa, mutta senkin kanssa opittiin vain elämään. Jadella on onneksi lääkitys auttanut niin, että kohtauksia ei ole tullut vuosiin ja se on saanut elää ihan normiarkea ilman mitään rajoituksia.

Nera on ollut terve, mutta loukkasi jalkansa pahasti puolitoista vuotta sitten. Jalkaan jäi näillänäkymin pysyvästi ruuvit ja siimat, joten aktiivinen harrastaminen sen kanssa loppui sitten siihen. Valtava pettymys. Onneksi koipi kuitenkin kestää satunnaista harkkailua ja tavallista belgikoiran välillä varsin vauhdikastakin arkea hyvin.

Jalostushaaveet Neran kohdalla joutui romukoppaan, kun Neran siskolla todettiin epilepsia. Yksi pentuehan Neralla oli jo ennestään, mutta toista ei tullut näiden uutisten takia. Harmitti, kyllä, mutta tuota ei tarvinnut edes miettiä: Nera sterkattiin keväällä ja Taiga Doo's I-pennut jäivät sen ainokaisiksi. Pentuja on kuitenkin kahdeksan, eli ihan riittävä määrä yhdelle nartulle. I-pentujen jatkojalostusuunnitelmia mietitään tässä tulevien vuosien aikana.

Nopan "kohtaloksi koitui" shelttien kinnervika. Se alkoi oireilla puoli vuotta Neran tapaturman jälkeen, joten voi varmaan kuvitella miten mustaksi se veti mielen. Yhden kuntoutettavan koiran sijasta niitä olikin nyt kaksi. Siinä vaiheessa ajattelin heittää koko koiraharrastuksen.

Noppa on luonteeltaan aika super, ja voi olla, että yhtä näpsäkkää pakkausta ei tule vastaan shelttipaketissa. Kinneroperaatiosta se toipui nopeasti ja nykyään sen kanssa harkkaillaan ihan entiseen malliin. Agilityn jätin pois lajivalikoimasta: Noppa oli minulle aivan liian nopea, eikä meidän yhteistyö aksassa pelittänyt millään lailla. En ole sille tarpeeksi taitava ohjaaja. Noppa myös jumiutuu helposti, joten aksa ei senkään takia ole sille mitenkään ideaali laji.

Nämä sairastelut ja tapaturmat ovat opettaneet minulle valtavasti. Koirien sukutauluja ja sukurasitteita on tullut tutkailtua tuntitolkulla, rotuihin ja niille tyypillisiin sairauksiin olen perehtynyt ihan eritavalla kuin koskaan olisin terveiden koirien kanssa "vaivautunut". Tiedän paljon enemmän ja tieto lisää tuskaa. Belgianpaimenkoirissa (groenendael) on tuskin mahdollista löytää epilepsiavapaata sukua. Shelteissä kinnervian laajuus on paljon suurempi kuin mitä some-salapoliisin tutkimuksilla koskaan selviää. Silti olen niin hullu, että haaveilen vielä molempaa rotua omistavani jatkossakin. Pitänee vain pitää sormet ristissä ja toivoa parasta.

3. Rotusi paras puoli?

Belgianpaimenkoira groenendael: luonne, ulkonäkö, rakenne. Belgi on parhaimmillaan omistajalleen lojaali, innokas ja vauhdikas harrastuskaveri lajiin kuin lajiin, ulkonäöltään liioittelematon ja kaunis "peruspiski".

Sheltti: näppärä paimen belgiä pienemmässä paketissa. Erittäin monipuolinen harrastuskoira.

4. Mitä elämästäsi puuttuisi ilman koiria?

Paljon. Melkolailla kaikki vapaa-aikani pyörii koiraharrastuksen ympärillä. Koirat tuovat elämään liikuntaa, ulkoilua, ystäviä ja tosiaan vapaa-ajan ongelmia ei ole :D

5. Minkälainen on hyvä ja kiinnostava blogi?

Visuaalisena ihmisenä tykkään lukea blogeja, joissa ulkomuotoon ja kuviin on panostettu. Sisältökään ei saa silti olla silkkaa silkkoa...! Tykkään blogeista, joissa treenien lisäksi kerrotaan tavallisia kuulumisia, eikä siloitella kaikkia rosoja. Koiran kanssa eläminen ja harrastaminen ei ole aina pelkkää juhlaa, eikä pidä ollakaan. Muidenkin vastoinkäymisistä tai ongelmista voi oppia, kaikkea ei ole tarpeen kokea kantapään kautta.

6. Jos koirasi olisi ihminen, minkä ammatin edustaja hän olisi?

Jade olisi poliisi, vähän sellainen oman oikeuden käyttäjä :D Loose Cannon, tyyliin Mel Gibson Tappava Ase-rainoissa.

Nerppu olisi hajamielinen professori. Monta asiaa kesken, eikä mistään tule valmista, mutta mielenkiintoisia keitoksia kyllä tulella.

Noppa olisi rallikuski. Vauhtia, vaarallisia tilanteita.

7. Minkälainen on hyvä (agility)kouluttaja?

Hyvä kouluttaja osaa räätälöidä treenit koirakon ja tilanteen mukaan. Kannustaa, tsemppaa ja antaa kritiikkiä ja neuvoja/ideoita. Ideaalikouluttajalla on takanaan pitempi harrastus"ura" ja kokemusta erilaisista koirista. Hyvän kouluttajan kanssa keskustellaan, kouluttaja ei paukuta omia ajatuksiaan absoluuttisena totuutena.

8. Kuva, jossa näkyy koirasi persoonallisuus.

9. Tärkein asia, jonka olet oppinut koiriltasi?

Kärsivällisyys.

10. Tarina koirasi/koiriesi nimen takana?

Jaden nimi valikoitui pitkältä listalta, eikä nimen takana ole sen kummempaa tarinaa. Teininä haaveilin laittavani ensimmäisen tyttäreni nimeksi Jade, mutta nimen saikin sitten tämä ensimmäinen "karvalapseni".

Neran nimen halusin olevan erikoisempi ja liittyvän Neran italialaiseen sukuun. Nera tarkoittaa italiaksi mustaa, joten mikäs sen parempi nimi mustalle puoli-italiattarelle?

Noppa oli nimi, jota pyörittelin pitkään kielen päällä. Sen nimen olen varastanut joltakulta, muistan sen joskus kuulleeni/lukeneeni jostain. Noppa-nimisiä shelttejä en tiennyt yhtään Nopan ollessa pentu, mutta nyt niitä on jo pari muutakin ja ehkä on ollut joskus jossakin ennen meidänkin Noppaa.

Seuraavankin pennun nimi on työn alla :D