Hakuhauskaa

Neran kanssa tänä kesänä päästiin pari kertaa hakuilemaan ja toivon mukaan ehdittäisiin vielä tälle syksyäkin muutamiin harkkoihin mukaan. Haku on hauska harrastus. Harmittavasti vain hieman hankalaa autottomalle, joten näillänäkymin hakuilu on meille edelleen tällainen satunnainen hauskuutus.

Nerppu on ihan liekeissä hakumetsässä. Kurssin kouluttaja sanoikin, että tässä on sulla hyvä hakukoira, luonnonlahjakkuus. Harmi kyllä Neran jalka estää tavoitteellisemman harkkaamisen ja esim. pk-tottiksen hyppyä ja A-estettä ei tuolla koivella tehdä. Tai Nera kyllä tekisi, mutta loukkaantumisriski on mielestäni turhan suuri. Onneksi koira nauttii itse tekemisestä, ja todennäköisesti itsekin olen treeneissä rennompi ilman sen kummempia tavoitteita.

Viime kerralla otettiin Neralle viisi ukkoa. Tyyli oli edelleen sama, eli tehtiin haamuja. Nera etenee maalimiehille suoraan ja todellakin vauhdilla. Se myös viihtyy maalimiehen luona ja tulee takaisin keskiviivalle kutsuttaessa yhtä hirveällä vauhdilla kuin lähteekin. Maalimiehet palkkasivat Neraa namirasialla, ja kävelivät Neran kanssa sitä palkaten keskiviivan suuntaisesti, mistä sitten kutsuin sen takaisin.

Itse näkisin, että järkevä tapa jatkaa tästä olisi tehdä edelleen pari ensimmäistä maalimiestä haamuilla niin, että koiraa käytetään katsomassa haamut ja viedään hetkeksi pois, minkä jälkeen tullaan takaisin hakualueelle ja lähdetään etsimään ukkoa. Mutta en ole mikään hakuexpertti, joten ehkä kysyn vielä treenikavereiden mielipidettä suunnitelmastani. Jokatapauksessa haluan, että Nera käyttää enemmän nenäänsä. Nytkin maalimiehet ovat olleet piilossa, mutta umpipiiloja ei olla vielä kokeiltu.

Ilmaisuakin voisi ehkä miettiä, mutta tämän syksyn projekti se tuskin on. Katsellaan josko hakuilut jossain vaiheessa vielä jatkuvat ja mietitään ilmaisua sitten. Varmaan se rullailmaisu olisi, vaikka ehkä Nerasta saisi ääntäkin irti :)

Tuossa ylläolevassa kuvassa näkyy Neran uusi harvahampaisempi lookki. En muista olenko täällä blogissa edes maininnut, että kävimme noin kuukausi takaperin poistattamassa Nerpulta kolme alaetuhammasta, jotka olivat ottaneet sen verran osumaa, että alkoivat heilua. Muuten Nerpun hammaskalusto oli eläinlääkärin mukaan moitteettomassa kunnossa :)

We met for a reason

Nerpun hakuharkoista kirjoittelen ensiviikolla oman postauksensa, mutta nyt ajattelin vastailla ajankuluksi Javanas-blogin haasteeseen, joka on tullut vastaan parissakin shelttiblogissa. Vaikka en itse haasta ketään tähän(kään) haasteeseen, olisi kiva lukea vastauksia näihin kysymyksiin muidenkin blogeissa :)

1. Elämäsi koira - kuka ja miksi?

Kaikki koirani ovat elämäni koiria. Kaikki ovat opettaneet minulle paljon ja erilaisia asioita. Kaikilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, jokainen on ollut omalla tavallaan ainutlaatuinen ja merkittävä. Ei tule toista Jadea, Nerppua tai Noppaa. Mutta tulee todennäköisesti taas Joku, joka opettaa minulle jotain uutta.

2. Suurin pettymyksesi koiraharrastuksessa ja mitä siitä opit?

Koirien kanssa sattuu ja tapahtuu: suurimmat pettymykset koiraharrastuksessa liittyvätkin pitkälti terveyteen, tapaturmiin ja sairauksiin. Jade kuvattiin aikanaan C/B-lonkkaiseksi, mikä oli suuri pettymys, koska Jade oli minulla sijoituksessa ja sille olisi ollut pentusuunnitelmia. Myöhemmin Jadelle puhkesi epilepsia, joten huono lonkkatulos tavallaan olikin jälkeenpäin ajateltuna "siunaus", koska se sulki Jaden pois jalostuksesta ennen epilepsiaa. Epilepsia oli hirveä järkytys (vaikkakin sitä on rodussa paljon) ja sitä surin pitkän aikaa, mutta senkin kanssa opittiin vain elämään. Jadella on onneksi lääkitys auttanut niin, että kohtauksia ei ole tullut vuosiin ja se on saanut elää ihan normiarkea ilman mitään rajoituksia.

Nera on ollut terve, mutta loukkasi jalkansa pahasti puolitoista vuotta sitten. Jalkaan jäi näillänäkymin pysyvästi ruuvit ja siimat, joten aktiivinen harrastaminen sen kanssa loppui sitten siihen. Valtava pettymys. Onneksi koipi kuitenkin kestää satunnaista harkkailua ja tavallista belgikoiran välillä varsin vauhdikastakin arkea hyvin.

Jalostushaaveet Neran kohdalla joutui romukoppaan, kun Neran siskolla todettiin epilepsia. Yksi pentuehan Neralla oli jo ennestään, mutta toista ei tullut näiden uutisten takia. Harmitti, kyllä, mutta tuota ei tarvinnut edes miettiä: Nera sterkattiin keväällä ja Taiga Doo's I-pennut jäivät sen ainokaisiksi. Pentuja on kuitenkin kahdeksan, eli ihan riittävä määrä yhdelle nartulle. I-pentujen jatkojalostusuunnitelmia mietitään tässä tulevien vuosien aikana.

Nopan "kohtaloksi koitui" shelttien kinnervika. Se alkoi oireilla puoli vuotta Neran tapaturman jälkeen, joten voi varmaan kuvitella miten mustaksi se veti mielen. Yhden kuntoutettavan koiran sijasta niitä olikin nyt kaksi. Siinä vaiheessa ajattelin heittää koko koiraharrastuksen.

Noppa on luonteeltaan aika super, ja voi olla, että yhtä näpsäkkää pakkausta ei tule vastaan shelttipaketissa. Kinneroperaatiosta se toipui nopeasti ja nykyään sen kanssa harkkaillaan ihan entiseen malliin. Agilityn jätin pois lajivalikoimasta: Noppa oli minulle aivan liian nopea, eikä meidän yhteistyö aksassa pelittänyt millään lailla. En ole sille tarpeeksi taitava ohjaaja. Noppa myös jumiutuu helposti, joten aksa ei senkään takia ole sille mitenkään ideaali laji.

Nämä sairastelut ja tapaturmat ovat opettaneet minulle valtavasti. Koirien sukutauluja ja sukurasitteita on tullut tutkailtua tuntitolkulla, rotuihin ja niille tyypillisiin sairauksiin olen perehtynyt ihan eritavalla kuin koskaan olisin terveiden koirien kanssa "vaivautunut". Tiedän paljon enemmän ja tieto lisää tuskaa. Belgianpaimenkoirissa (groenendael) on tuskin mahdollista löytää epilepsiavapaata sukua. Shelteissä kinnervian laajuus on paljon suurempi kuin mitä some-salapoliisin tutkimuksilla koskaan selviää. Silti olen niin hullu, että haaveilen vielä molempaa rotua omistavani jatkossakin. Pitänee vain pitää sormet ristissä ja toivoa parasta.

3. Rotusi paras puoli?

Belgianpaimenkoira groenendael: luonne, ulkonäkö, rakenne. Belgi on parhaimmillaan omistajalleen lojaali, innokas ja vauhdikas harrastuskaveri lajiin kuin lajiin, ulkonäöltään liioittelematon ja kaunis "peruspiski".

Sheltti: näppärä paimen belgiä pienemmässä paketissa. Erittäin monipuolinen harrastuskoira.

4. Mitä elämästäsi puuttuisi ilman koiria?

Paljon. Melkolailla kaikki vapaa-aikani pyörii koiraharrastuksen ympärillä. Koirat tuovat elämään liikuntaa, ulkoilua, ystäviä ja tosiaan vapaa-ajan ongelmia ei ole :D

5. Minkälainen on hyvä ja kiinnostava blogi?

Visuaalisena ihmisenä tykkään lukea blogeja, joissa ulkomuotoon ja kuviin on panostettu. Sisältökään ei saa silti olla silkkaa silkkoa...! Tykkään blogeista, joissa treenien lisäksi kerrotaan tavallisia kuulumisia, eikä siloitella kaikkia rosoja. Koiran kanssa eläminen ja harrastaminen ei ole aina pelkkää juhlaa, eikä pidä ollakaan. Muidenkin vastoinkäymisistä tai ongelmista voi oppia, kaikkea ei ole tarpeen kokea kantapään kautta.

6. Jos koirasi olisi ihminen, minkä ammatin edustaja hän olisi?

Jade olisi poliisi, vähän sellainen oman oikeuden käyttäjä :D Loose Cannon, tyyliin Mel Gibson Tappava Ase-rainoissa.

Nerppu olisi hajamielinen professori. Monta asiaa kesken, eikä mistään tule valmista, mutta mielenkiintoisia keitoksia kyllä tulella.

Noppa olisi rallikuski. Vauhtia, vaarallisia tilanteita.

7. Minkälainen on hyvä (agility)kouluttaja?

Hyvä kouluttaja osaa räätälöidä treenit koirakon ja tilanteen mukaan. Kannustaa, tsemppaa ja antaa kritiikkiä ja neuvoja/ideoita. Ideaalikouluttajalla on takanaan pitempi harrastus"ura" ja kokemusta erilaisista koirista. Hyvän kouluttajan kanssa keskustellaan, kouluttaja ei paukuta omia ajatuksiaan absoluuttisena totuutena.

8. Kuva, jossa näkyy koirasi persoonallisuus.

9. Tärkein asia, jonka olet oppinut koiriltasi?

Kärsivällisyys.

10. Tarina koirasi/koiriesi nimen takana?

Jaden nimi valikoitui pitkältä listalta, eikä nimen takana ole sen kummempaa tarinaa. Teininä haaveilin laittavani ensimmäisen tyttäreni nimeksi Jade, mutta nimen saikin sitten tämä ensimmäinen "karvalapseni".

Neran nimen halusin olevan erikoisempi ja liittyvän Neran italialaiseen sukuun. Nera tarkoittaa italiaksi mustaa, joten mikäs sen parempi nimi mustalle puoli-italiattarelle?

Noppa oli nimi, jota pyörittelin pitkään kielen päällä. Sen nimen olen varastanut joltakulta, muistan sen joskus kuulleeni/lukeneeni jostain. Noppa-nimisiä shelttejä en tiennyt yhtään Nopan ollessa pentu, mutta nyt niitä on jo pari muutakin ja ehkä on ollut joskus jossakin ennen meidänkin Noppaa.

Seuraavankin pennun nimi on työn alla :D