5. lokakuuta 2014

Kokeenomaista treeniä

Koe lähestyy ja eilen meillä oli kokeenomaiset harkat hallilla, missä koekin pidetään. Eilen oikeastaan tajusin, että kunnon treenirutiiniahan emme ehdi saada pyörimään ennen koetta ja häiriötreeniä tarvitaan vielä. Tämä oli kuitenkin vasta toinen häiriötreenikerta Nopalle ja ensimmäinen täysmittainen paikallaolo rivissä muiden koirien kanssa saikun jälkeen. Siihen nähden me oltiin oikein päteviä :D

Paikallaolossa muiden koirien kanssa on hieman epävarmuutta, mikä ilmenee nuuskutteluna. En ennen koetta ala nyt puuttumaan nuuskutteluun, että Noppa ei paineistuisi paikkiksesta (en tiedä kävisikö niin, mutta en viitsi alkaa testaamaan ennen koetta). Pitää vain yrittää tehdä paljon erilaisia paikkiksia erilaisissa häiriöissä. Noppa kuitenkin pysyi maassa, eikä sillä ole mikään hätä minun luokseni; se vain alkaa nuuskutella ja maapohjaisessa hallissa riittää hyvällä tuurilla paljonkin nuuskuteltavaa. Haistelun lomassahan on helppo pyörähtää lonkalle tai vaikka nousta istumaankin. Niin ei onneksi käynyt eilen, mutta tiedostan kyllä ongelman tuskallisen hyvin ja olipa pitkät kaksi minuuttia.

Paikkiksessa meni maahan vasta toisella käskyllä, kun annoin käskyn selkeästi muita myöhemmin ja omituisella äänenpainolla. Pitää testata toimisiko paremmin niin, että yritän ehtiä antamaan käskyn ennen muita. Muut koirat rivissä olivat aika rauhallisia paikallamakaajia, niin mitään extreme-häiriötä ei syntynyt. Huomasin, että aussie ja bortsu rivin toisella laidalla tuijottelivat toisiaan ja siinä sai hetken jännätä alkavatko koirat leikkiä, mutta onneksi nekin pysyivät paikallaan. Paikkamakuu jännittää minua kokeessa eniten, siinä on niin paljon liikkuvia osia, ja paljon sellaista, mihin ei itse voi vaikuttaa mitenkään.


Paikkiksen jälkeen alkoi pitkä odotus ennen omaa vuoroa tehdä yksilöliikkeet. Mietin pitäisikö minun viritellä jotenkin Noppaa ennen meidän vuoroa. Kävin pari kertaa lenkillä ja sitten vähän leikittiin ja tehtiin temppuja hallin pihalla.

Nostattamisesta jäi vähän ristiriitaiset fiilikset. Seuraamiseen lähdettäessä Noppa koomaili luoksarin kartioita (oltiin edellisenä iltana harkattu merkkiä) ja oli hetken vähän pihalla, skarppasi kuitenkin ja suoritus oli mielestäni ihan ok. Ei parasta Noppaa. Hirveän hyvä treeni kuitenkin, koska ruututötsä-häiriötä onkin tarpeen treenata ennen koetta ja ilman tätä kokemusta se olisi varmasti unohtunut listalta.

Muut liikkeet sujuivat mainiosti. Pikkuisen Nopalla oli liikaa virtaa. En tiedä johtuiko se nostattamisesta vai nostiko Noppa kierroksia ihan itse "kokeen" edetessä. Palkattomuus ei tuntunut häiritsevän, eikä se yksilöliikkeiden aikana ottanut häiriötä yleisöstä (ainoastaan ne ruututötsät häiritsivät). Jäävät teki näppärästi. Hieman keuli seuraamisessa ja painoi, mistä johtui sitten liikkeestä seisomaan jäädessä ylimääräinen haukahdus. Itse jäävät oli tosi sypäkät. Luoksarissa oli ainakin vauhtia ja sivulletulo oli tarkka, siinäkin se pakollinen murahdus/haukahdus kyllä :P

Hypyn otin alustan kanssa, koska halusin varmistaa, että Noppa hyppää ensimmäisellä käskyllä. Hyppy on otettu saikun jälkeen kerran ennen tätä, joten mielestäni pieni varmistelu on ihan paikallaan. Namialusta kuitenkin kuumotteli Noppaa ja se painui maahan, kun vastasin liikkurille olevani valmis. Muuten oikein hyvä ja todella vauhdikas suoritus. Tämä pikkukettu on ainakin aika vietikäs, siitä ei varmaan kukaan voi olla eri mieltä :DD


Pääasiassa tästä treenistä jäi mieleen seuraavat: paikkikseen varmuutta erilaisilla treeneillä, liikkeiden loppuosat (PA nouseminen jäävien jälkeen) kuntoon, häiriöharjoittelua ruutumerkkien kera, luottamus koiraan – se osaa, se ei välitä katsojista (ohjaajankaan ei tarvitse välittää), intoa piisaa. Liikkeiden väliset siirtymiset pitää vielä miettiä, että niissä ei ole itselläni ylimääräistä sähläystä. Noppa saattaa innostua tervehtimään tuomaria tai liikkuria, joten se pitää pitää käskyn alla koko ajan.

Ennen koetta meillä pitäisi olla vielä kahdet ohjatut treenit ja mahdollisesti episkoe. Ja paljon itsenäistä treeniä, unohtamatta hauskanpitoa :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti