21. heinäkuuta 2015

Rankat huvit

Viime viikko oltiin _ihan_ lomalla, ja koirista lomailu on rankkaa :D Vietettiin ensin alkuun viisi päivää mökillä. Koirat saivat kulkea pihalla vapaasti ja oman mielen mukaan, säätkin suosivat ja taisi olla ennätykselliset viisi päivää putkeen, kun ei satanut vettä...! Minä heitin talviturkin, heinäkuun puolivälissä ja voin kertoa, että kylmää kyytiä oli. Koiratkin uivat. Jopa Noppa! Noppa lähti kepin perään uimaan ja ensin alkuun vähän avitin sitä matkaan, mutta loppuajan se ui ihan vapaaehtoisesti. Tyylissä on vielä parantamisen varaa, on se sellaista pärskimistä vielä.


Viiden päivän jälkeen koirat lähinnä makoilivat pihalla. Loppuviikosta meillä oli kesän ensimmäiset melkein-helteet, ja sekin toki näkyi heti koirista. Hirveästi ei ollut energiaa touhuilla, mutta pihalla silti viihdyttiin. Mökiltä kävimme mutkan kotona kaupungissa, mistä seuraavana päivänä suunnattiin Muhokselle siskoni luokse. Noppa jäi mummulaan hoitoon, koska sillä oli juoksu loppumaisillaan ja siskoni Rölli-estrela olisi todennäköisesti mennyt ihan sekaisin juoksutuoksuista. Sen verran hajuja oli kai meihin tarttunut, että Rölli katsoi parhaaksi merkata meidän tyttöjen ruokakupit pihalla... Kirjaimellisesti nyt kustiin aamumuroihin :D

Muhoksella, varjossa lepäilemässä

Sunnuntai otettiin levon kannalta ja toivuttiin rankasta lomailusta, mutta eilen päästiin sitten tokotreenien pariin. Noppa oli oikein hyvässä vireessä ja teki hommia innolla ja täsmällisesti. Istuen paikkiksessa se oli hieman levoton, mutta siinä olikin kova häiriö, koska takana parin metrin päässä seisoi paikkamaakuu-ryhmän ohjaajat. Silti Noppa pysyi istumassa, vaikka välillä pää pyöri melkein sen 360 astetta.

Tehtiin liikkeestä maahanmeno uusilla AVO-säännöillä, mikä oli oikein hyvä. Sitten AVO-luoksari ja ruutu peräkkäin. Luoksetulossa Noppa koomaili ruutua, jonka viereen sen jätin makaamaan, ja tuli vasta toisella kutsulla luokse. Tällaista kuunteluharkkaa meidän pitäisikin tehdä enemmän. Ruutu oli hyvä. Noppa ei jostain syystä löytänyt kosketusalustaa, vaan ajautui aika takaviistoon, lähelle ruutumerkkiä, mihin se pysähtyi kyllä hyvin ja ja meni maaten hyvin JA oli ruudun sisäpuolella, joten tuohon suoritukseen pitää olla tyytyväinen.


Lisäksi tehtiin kaukoja takapalkalla ja seuraamista. Erityisesti seuraamiseen olen tosi tyytyväinen, koska sain siihen juuri sopivasti potkua niin, että kuppi ei kuitenkaan mennyt nurin :D





3 kommenttia:

  1. Lomailu voi oikeasti olla aika rankkaa! :D itselläni on taipumus sopia vapaapäiville menoja vähän joka paikkaan, ja sitten se itse rentoutuminen jää, ja sitten ärsyttää...
    Kiva, että sait Nopankin uimaan! Me ei olla ehditty tänä kesänä vasta kuin yhdelle uimareissulle :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopasta alkaa pikkuhiljaa kuoriutua oikea vesipeto :) Tai no... vesi sitä vielä ällöttää, mutta keppihulluna sen on vaan pakko lähteä veteen.

      Toivotaan pitkää ja lämmintä loppukesää/alkusyksyä, niin saadaan nauttia uimakeleistä vähän pitempään (y)

      Poista
  2. Hahah, mullakin talviturkin heitto ajoittui juuri ja juuri heinäkuun puolelle. :D Tuli sentään tänä vuonna heitettyä!

    Kiva että Noppa on uskaltautunut uimaan! Mekin ollaan koitettu saada Danaa uimaan, mutta toistaiseksi Dee on tyytynyt vain kahlailemaan rantavedessä. Ehkä vielä joskus. :)

    VastaaPoista