6. maaliskuuta 2015

Aurinko ohjaa tassujen pohjaa

Lomaviikolla ei juurikaan ole aurinko näyttäytynyt, joten uusien kuvien saldo ei päätä huimaa. Yhtenä aamuna aurinko paistoi viitisen minuuttia ja nappasin pari kuvaa koirista pihalla. Noppa on vielä ihan karvaton, mutta kasvattanee kesäksi turkin. Mietinkin pitäisikö se ilmoittaa jonnekin näyttelyyn. Pitäisihän sille saada avoimesta luokasta tulos, jos sattuisi jossain lajissa joskus vaikka valioitumaan.

Näyttelyt Nopan kanssa eivät kyllä ole mitään herkkua, koska se kuumuu ympyrää juostessa tai seuraa (tai molemmat), eikä liikkeet tule oikein esille. Mutta jospa sen joku muu voisi esittää. Alustavasti olen suunnitellut Oulun KV-näyttelyä ja shelttien sivuerkkaria. Jompikumpi tai molemmat, jos oikein innostutaan :D

Tänään käytiin tokoilemassa, seurana mm. Pamu & Pääsky. En ehtinyt tehdä treenisuunnitelmaa, mutta pähkäilin matkalla mitä treenataan. Pääasia oli, että saadaan häiriöharkkaa Kuivasjärven hallilla ja onnistunut paikkamakuu. Molemmat toteutuivat ja muutenkin treenit sujuivat näppärästi. Pakko hehkuttaa, että otin kokonaisena liikkeenä noudon ja se oli ihan huikean hieno :)

Noudon lisäksi otin liikkeenomaisesti jäävät ja luoksarin, sekä pallopalkalla luoksarin stopin. Loppuun hyppyä ja se paikkis, noin kolme minuuttia etupalkalla. Paikallaolossa Noppa vähän kuulosteli vierustoveria, joka piippasi pari kertaa ja ihmetteli, kun kamua käytiin palkkaamassa, mutta oli silti koko ajan skarppina ja rauhallinen. Kokonaisuudessaan erittäin hyvät treenit. Mitä pitää nyt ottaa tarkasteluun on seuraamisen tiukemmat käännökset ja hyppyyn tarvitaan vihjesana ja useampi toisto ennen koetta.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti