15. huhtikuuta 2014

Noppa läpivalaisussa

Nopan kanssa käytiin aamulla Animagissa virallisissa terveystarkeissa.

Aloitettiin polvien tarkastuksella, siitä tuloksena 0/0 terveet. Sitten peilattiin silmät. Molemmissa silmissä oli yksi pieni ja hento ylimääräinen ripsi, muuten terveet silmät. Nuo ylimääräiset ripset eivät ole Noppaa mitenkään haitanneet.

Rauhoitteet kankkuun ja läpivalaisun vuoro. Odottelu oli hermojaraastavaa ja aika tuntui matelevan. Noppa nukkui vielä, kun meidät kutsuttiin kuvia katsomaan, mutta heräsi sitten omia aikojaan, kun odotustilassa alkoi joku koira haukkumaan.

Kyynärät olivat siistit. Niissä ei pitäisi olla tulkinnanvaraa kennelliitonkaan päässä, eli 0/0 oli eläinlääkärin arvio.

Lonkat olivat hieman löysät. Näin heti itsekin, että eivät ole ihan AA:t, vaikka oikein siistit ovatkin. Eläinlääkärin veikkaus oli BB, mutta niistä odotellaan vielä kennelliiton arviota.


Kokonaisuudessaan kuitenkin terve pikkupiski, mikä on pääasia. OmaKoira-palvelun kautta virallisten tulosten pitäisi tulla viikon sisällä, eli kovin pitkästi niitäkään ei nykyään tarvitse odotella.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti