20. joulukuuta 2013

Entä jos...

"Entä jos tekisin sen näin?" tuntui olevan Nopan ajatuksena tämän illan (ja samalla kauden viimeisissä) ohjatuissa tokoissa. Hienosti Noppander tokoili ja on edistynyt hurjasti syksyn aikana, mutta se on kyllä välillä sellainen epeli, että naurussa on pitelemistä :P Onneksi toko ei ole NIIN vakavaa puuhaa :D

Aloitettiin noutoharkoista. Sitä samaa, mitä viimeksikin, eli kapulan pitämistä ja vapautus namialustalle. Tarkoitus on pidentää aikaa, mitä Noppa pitää kapulaa suussa. Olen vapauttanut sen pelkästä kapulan kosketuksesta, ja nyt treenattiin niin, että se kapula olisi pysynyt suussa vähän kauemmin. Kyllä se (vahingossa) pysyikin, mutta Noppa alkoi tarjota omia liikkeitään ja yritti varastaa alustalle. Pientä shelttilasta ketutti niin vietävästi, kun palkkaa ei saanut helposti, enkä voinut olla nauramatta sen venkoilulle. Ihme otus.

Otettiin myös vauhtinoutoa, jotta kapulasta ei kirjaimellisesti jää huono maku suuhun. Kapula heitettiin kauas ja kun Noppa nappasi sen suuhunsa, lähdin juoksemaan pois siitä. Aika hyvin kapula pysyi suussa, vaikka ihan perille asti se ei vielä tulekaan. Pääasia, että tylsien pitotreenien lisäksi Noppa pääsee hassuttelemaan sen noudon mukavan osion kanssa.

Seuraavaksi otettiin hyppyä. Tämä liike alkaa olla ihan hyvällä mallilla. Esteen takana seisomista tulee vahvistaa vielä. Ensin Noppa tosin tarjosi esteen kiertämistä, mutta meni hienosti pönöttämään esteen taakse :P "Tästähän se palkka tulee, helppo nakki". Käsiavun kanssa muisti sitten sen oikeaoppisenkin suoritustavan :)

Lopuksi otettiin merkkiä, missä vahvistettiin merkin takana seisomista. Noppa välillä arpoo seisoako merkin vieressä vai takana.

Otin myös luoksetuloa, jääviä ja lyhyitä paikkiksia istuen ja maaten. Hyvillä mielin jäädään joulutauolle :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti