24. lokakuuta 2013

Pentutreffit

Tänään treffattiin Neran pentusista Hallaa (Instant Karma) ja Vitsiä (Inside Joke). Harmittavasti Iivo (Into The Wild) ei näistä pohjoisen pennuista päässytkään mukaan tällä kertaa, mutta joululoman aikaan on tarkoitus pitää sitten koko porukalla miitti. Ja toivon mukaan silloin olisi jo kunnon talvi...! Tänään syksy on esitellyt parhainta puoltaan: vettä on tihkuttanut enempi tai vähempi koko päivän. Onneksi se ei koiria haitannut :) Kuvaamiseen sää ei kyllä ollut täydellinen, mutta tuolla uudella valovoimaisella linssillä sentään sain jotain räpsittyä.


Hallasta oli tullut tosi nätti. Se oli selkeästi (edelleen) Vitsiä isompi, mutta muuten olivat mielestäni aika samannäköisiä. Hiukan isommat korvat Hallalla oli edelleen, mutta kivasti tyttö oli niihin kasvanut :D

Nera oli kiinnostuneempi Hallasta kuin Vitsistä. Vitsiähän me olemmekin tavanneet useammin ja Vitsi on taas erittäin kiinnostunut Nerasta, mikä tekee pennusta tietysti sitten suurinpiirtein näkymättömän Neralle :P Hallaa vähän jänskätti uudet vauhdikkaat kaverit, eikä se enää muistanut äitiäkään. Meidät ihmiset se tuli innokkaana heti moikkaamaan ja lämpeni sitten hurjien hunnien laumallekin pikkuhiljaa, kun sai siskon kanssa revitellä ja riekkua.


On nuo hauskoja nuo belginpennut. Ehkä me tehdään vielä uusi satsi tällaisia jossain vaiheessa, saas nähdä :)




2 kommenttia: