21. elokuuta 2013

Syksyn suunnitelmia

Tässä on ollut nyt pakollista treenitaukoa kaikilla, aloitetaan vaikka Nerasta.

Projekti "Neran kuntoutus" on ottanut vähän takapakkia, kun huomasin Neran olevan melko jumissa. Se alkoi venytellä normaalia enemmän, eikä ravannut ihan puhtaasti. Mammalomalta paluu normiarkeen oli saanut lihakset kireiksi ja varattiin hierojalle aika. Saatiin kotikäynti varattua samalle viikolle ja Laura tuli hieromaan Neraa. Varsinkin selkälihakset olivat jumissa ja vähän toispuoleisuuttakin löytyi. Paluu normaalin harkkatahtiin saa nyt odottaa, palaillaan pikkuhiljaa.



Itse hieronta oli mukava kokemus. Kaikki koirat olivat Laurasta innoissaan, varsinkin Noppa :D Nera nautti hieronnasta ja oli kuin olisi ennenkin ollut hierottavana. Ollaan me kotona venytelty ja varovaisesti hierottukin lihaksia, mutta tämä oli ihan ensimmäinen ammattilaisen käsittely. Nerahan on niin rauhallinen ja helppo käsitellä vieraankin ihmisen, että en odottanutkaan mitään ongelmia. Seuraava aika varattiin elokuun lopulle.

Toivottavasti saadaan jumit auki ja päästään sitten treenaamaankin taas.

Noppa alkoi juomaan ja pissailemaan normaalia enemmän, joten otin sen mukaan eläinlääkäriin Jaden kontrollikäynnille. Pissanäytteen olin kiikuttanut ell:iin jo aamusta, joten tuloksetkin olivat jo valmiina. Virtsatietulehdus ja 10pv antibioottikuuri. Nopan kanssa ollaan tokoiltu, mutta muuten sekin ollut saikulla.

Jadella halkesi kynsi leikin timmellyksessä ja se on saanut pitää tossua jalassa ja ottaa iisisti. Metsälenkillä se sai hiippailla fleksissä muiden juostessa vapaana. Jaden kontrollikäynnillä eläinlääkärissä otettiin verikokeet ja uusittiin Barbivet-resepti vuodeksi. Kaikkia tuloksia verikokeista ei ole vielä saatu, mutta maksa-arvot olivat hyvät :) Epilääkityshän voi vaikuttaa maksa-arvoihin, mikä on tärkein syy noille kontrolliverikokeille.



Syksyn treenikalenteri on nyt varmistunut:

tiistaisin Nera treenaa agilitya jatko/kilpa1-ryhmässä, torstaisin koulutan tokon mölli-ALO-ryhmää ja perjantaina on Nopan tokon vuoro ALO-AVO-ryhmässä. Hyvä, että päästiin Nopan kanssa vähän edistyneempään ryhmään, niin voidaan käydä Neran kanssa siellä sitten Nopan juoksutauolla häiriöharkkaa saamassa ja piilopaikkista treenaamassa.

Ihan tarpeeksi vauhdikkaalta syksy näyttää :) Toivotaan, että koirat pysyvät terveinä ja saadaan ehjä treenikausi alle.

4 kommenttia:

  1. Onpas teille nyt siunaantunut vaivoja. :/ Mutta sinänsä kätevää, että kaikki taukoilevat yhtä aikaa, voi koko lauma ottaa sitten rennosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja unohdin ihan listasta, että itse olen ollut flunssassa kohta viikon verran ja tuntuu kyllä vuosikymmenen pahimmalta flunssalta :/

      Yhteisellä saikulla tosiaan ollaan ja toivon mukaan pian koko konkkaronkka toivutaankin :)

      Poista
  2. Taitaa olla sama hieroja-Laura, joka käy meilläkin :) Lilliä on nyt hierottu kaksi kertaa ja takajalan ns. hyppyytys on vähentynyt huomattavasti. Tänään on kolmas hierontakerta :)

    Pikaista paranemista niin sulle kuin koirillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todennäköisesti sama Laura :) Erittäin mukava juttu, kun tekee kotikäyntejä – tulee täydellisen rentouttava kokemus koiralle.

      Kiva kuulla, että teillä hieronta on jo tuottanut tulosta :) Meillä on vielä muutama hoitokerta edessä ja taidan muutenkin ottaa tavaksi ja osaksi säännöllistä lihashuoltoa jatkossakin, kun agilitykin on niin kuluttava harrastus koiralle.

      Poista