11. kesäkuuta 2014

Tokofiilistelyjä

Eilen päästiin pitkästä aikaa tokoilemaan itseohjautuvan tokon vuorolle. Meidän lisäksi tokoilijoita oli kaksi, niin saatiin onneksi häiriöharkkaakin, mitä lähdettiin hakemaan. Suunnitelmissa oli ottaa ruutua, ketjussa liikkeestä seiso-luoksari-liikkeestä maahan, paikallaolo ja kaukokäskyjä. Näin tehtiinkin.

Ruutu oli mainio. Kertaakaan pikkukettu ei yrittänyt kääntyä ruututötsän taakse pönöttämään, vaan löysi kosketusalustan hienosti. Lähetin varmaan viisi kertaa ruutuun, joka kerta eri suunnasta ja eri etäisyydellä. Saatiin treeneille kiva alku. Yhtään haukahdusta ei tunteita kuumentava ruutuun lähetys saanut tällä kertaa aikaan.



Sitten ketjussa kolme liikettä. Liikkeestä seisomisen uusin, koska Noppa painui ensimmäisellä yrityksellä maahan. Yritän antaa selkeät vinkit siitä kumpi jäävistä on tulossa, mutta Noppa ei taida edes kuunnella, vaan ennakoi lähestulkoon AINA maahanmenoa :P Ennen koetta pitää ratkoa tämä ongelma. Toisella kertaa seisominen onnistui hyvin. Juuri ennen luoksetulokäskyä harkkakaveri koirineen saapui nurkan takaa noin viiden metrin päähän Nopasta ja alkoi laitella treenikamoja valmiiksi. Tässä oli sen verran häiriötä, että luoksari ei ihan täydellinen ollut: lähti kyllä vauhdikkaasti heti ensimmäisestä käskystä, mutta hiljensi vauhtia kohti tullessa ja tarvitsi siinä uuden sivulle käskyn. Hyvä häiriötreeni kuitenkin. Liikkeestä maahanmeno oli varsin näppärä.

Paikallaolossa Noppa oli levoton. Toisessa päässä kenttää treenikaveri otti siivekkeen kiertämistä ja voi olla, että Nopan ajatukset lähtivät agiurille :P Se nousi seisomaan reilun minuutin paikkiksen jälkeen. Se ei ole koskaan noussut paikallaolosta seisomaan, eikä koskaan lähtenyt paikkiksesta liikkeelle. Palautin koiran maahan ja jatkoin minuutin paikkiksen, mahtava palkka loppuun.


En oikein osaa panikoitua tästä paikkiskämmistä. Noppa on vähän levoton paikallamakaaja, mutta yleensä satavarma paikallapysyjä. Nyt tehdään vähän helpotettua treeniä ja motivoivia paikkiksia pikkukoiralle. Toivon mukaan saadaan liikkeeseen varmuutta ennen koetta. Toki jos näyttää, että paikallaolo hajoaa täysin käsiin, niin kokeeseen meno siirtyy.

Loppuun otettiin kaukokäskyjä ja rallateltiin narupallolla. Hyvä mieli treeneistä jäi varmasti molemmille. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti