26. joulukuuta 2015

Joulu tuli ihan varkain

Blogin päivitys voi toistaiseksi olla vähän haasteellista... Muiden kiireiden lisäksi Pentu oli syönyt tietokoneen johtoja, joten pöytätietokoneelle en pääse kuin mökillä ja puhelimella blogin päivitys taitaa olla turhan hankalaa.


Noppa sai joululahjansa etuajassa, kun käytiin Lentsun tokokurssilla 19.12. Saatiin hyviä neuvoja pariin liikkeeseen ja ruudun ja merkin kierron erotteluun/hahmotteluun, mutta mihinkään tokonirvanaan tällä kertaa en kurssilla päässyt. Saattoi olla sekin, että kurssillakaan en ihan täysillä pystynyt keskittymään siihen läsnäolemiseen ja hetkessä elämiseen, tulipa lähinnä Nopan aktivoimiseksi ja mielen virkistykseksi käytyä.

Mukavaa oli jokatapauksessa ja läksyksi saatiin tunnaritreeniä kevään ajaksi. Jospa saisi aikaiseksi kotiläksyt tehdä :)


Joulua ollaan vietetty mökillä, vietetty laatuaikaa koirien kanssa ja nautittu vapaapäivistä ja rennosta oleskelusta. Onneksi myös Uuden Vuoden vaihteessa on miniloma ja pako arjesta luvassa :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti