27. joulukuuta 2014

Pentuja keväälle 2015

Mieluinen uros on nyt valittu. Suunnitelmat ovat silmäpeilauksia vaille valmiit. Neran juoksun pitäisi alkaa tammi-helmikuussa ja pennut syntyvät maalis-huhtikuussa. Luovutusikäisiä ne ovat sitten loppukeväästä/alkukesästä.

Valitsemani uros on minulle hyvinkin tutuista linjoista. Sillä on suoritettuna BH-koe ja luonnetesti pistein +200 pistettä ja laukausvarma. Se on avoin ja vietikäs uros, näyttelyistä sillä on pari sertiä ja cacib.


Etsin narttupennulle yhteistyökykyistä sijoituskotia Oulun seudulta.

Tiedustelut:
kennel True Trick's
bellabambina06@gmail.com
040-5631427



19. joulukuuta 2014

Kaikilta meiltä kaikille teille


Rauhallista Joulua ja Onnea Uuteen Vuoteen :)


18. joulukuuta 2014

Vuoden vikat

Tiistaina tokoiltiin ohjatusti viimeistä kertaa tälle vuodelle. Ohjelmassa oli ruutua, kaukoja ja hyppyä. Noppa oli hyvässä iskussa. Hieman se otti välillä häiriötä Pääsky-belgistä, joka jostain kumman syystä Noppaa hirveästi kiinnostaa, mutta muuten oli kivasti kuulolla ja menossa mukana. Pitäisi itse muistaa Oilin opit noissa häiriötilanteissa ja _vaatia_ koiraa kuulolle.

Treeneistä en sen kummempaa analyysiä tällä kertaa naputtele. Ruutua pitää harjoitella pallopalkalla, jotta pysähtymiskäskyn saa napakaksi ilman kosketusalustaa. Kauko-pohdinnan naputtelen blogiin myöhemmin, siitä tulee oma postauksensa jossain vaiheessa – aiheesta kun riittää jutunjuurta ja pähkäiltävää.

Ensi vuodelle en ota sen kummempia tavoitteita. Toivon ehjää treenivuotta ilman pitempiä saikkuja. Toivottavasti universumi ottaa toiveesta koppia... Jos näin onnellisia sitten ollaan, että saadaan olla terveinä, niin tokoillaan ja rallytokoillaan, käydään kokeilemassa paimennusta, mahdollisesti käydään luonnetestissä Nopan kanssa, ehkä mahdollisesti pentuja Neralle keväälle, Jaden kanssa doboillaan.

Noppa sai paikan AVO-VOI-tokoryhmästä ja keväämmällä päästään toivon mukaan myös rallytokokursseille.

Valkoista joulua odotellessa



17. joulukuuta 2014

Pentuja ja (?) pentusuunnitelmia

Nähtiin tänään Neran lapsukaisista Iivoa (Into The Wild), Vitsiä (Inside Joke) ja Hallaa (Instant Karma). Koiralaumaa oli muutenkin mukana treffeillä vähän turhankin iso sakki, ensi kerralla ainakin omat "ylimääräiset" saa jäädä kotiin. Saa pennut sitten leikkiä keskenään, eikä ole ihan niin hasardia hommaa :P

Iivo, Nera, Vitsi ja Halla

Iivolla oli kivasti turkkia, mutta nämä meidän tyttöset on niukempikarvaista mallia. Hallalla oli juuri alkanut karvanlähtö ja Vitsi lopettelee omaansa. Pennut tulivat erinomaisen hyvin juttuun keskenään, ja meno oli välillä melko aivotontakin. Joukossa tosiaan tyhmyys tiivistyy :D Vauhtia riitti, ja vaarallisia tilanteitakin, joista onneksi selvittiin säikähdyksellä.


Vitsi
Iivo


Iivo, Vitsi ja Halla ovat kivoja, avoimia ja vilkkaita belginalkuja. Vitsi jäi pieneksi, mutta muut ilmeisesti ovat (kauempana asuvatkin) ihan normimitoissa. Kuulumisia kauempaa asuvilta tulee säännöllisesti FB-ryhmässä ja ensi vuonna toivon mukaan mahdollisimman moni kävisi virallisissa terveystarkastuksissa. Niitä odotellessa :)

Halla

Neran seuraavaa pentuettakin tässä on mietitty, monelta kantilta. Uroksella, jota olisin halunnut käyttää, todettiin uusintasilmäpeilauksessa kaihi, joten urosvalinta on vielä täysin avoin. Jotain alustavia tiedusteluja olen tehnyt. Mielelläni Neraa vielä käyttäisin, koska se on terve, miellyttäväluonteinen narttu ja on aina saanut kehuja ystävällisestä ja rauhallisesta luonteestaan kaikkialla missä sen kanssa on tullut kuljettua. Vielä pitäisi vain löytää sopiva uros ja varmistaa myös uusintakuvauksessa, että Neran viime tammikuussa operoitu jalka on kunnossa.




10. joulukuuta 2014

Toko = hauskaa

Eiliset tokotreenit muistuttivat taas siitä, että toko on superhauskaa. Marraskuu meni ohi sairastellessa ja muissa kiireissä, eikä juuri ehditty treenaamaan. Jonkinlainen tokoväsymys vaivasi viime viikonkin ohjatuissa treeneissä: ohjaaja oli ihan unessa ja haahuili harjoitukset läpi. Koiralla riitti virtaa, mutta en saanut sitä oikein järkevästi kanavoitua, vaikka ihan ok treenit vedettiinkin. Kummallakaan ei tainnut vain olla mitenkään ylettömän hauskaa, lipsahti vähän suorittamisen puolelle.

Eilen päätin, että treeneistä tulee paitsi hirmutehokkaat täsmätreenit, niin myös hauskat treenit. Ei mitään turhaa luppoaikaa miettien mitä tehtäis omaa suoritusvuoroa odotellessa, vaan treenisuunnitelma taukoineen kaikkineen.


Ohjatusti treenattiin jäävät, paikallaolo ja hyppy. Niiden välissä otettiin istu-maahan-seiso–leikkiä, kontaktia, sivulletulon hiomista kosketuskepin kanssa, seuraamispätkiä, kaukokäskyjä.

Jäävät oli varsin näpsäkät. Seuraamisessa vähän keuli ja pärisi. Pysähtyi nopeasti ja näyttävästi, kuulemma melkein hypähti seisomiseen jäädessäänkin :D

Paikkisessa otettiin minuutin istuen paikallaolo, kävin palkkaamassa välillä. Paikkamakuu oli kolme minuuttia, kävin palkkaamassa minuutin välein. Kuten koutsillekin sanoin, haluan luoda paikkikseen hyvän ja rauhallisen mielentilan ja sitä nyt treenataan ennen seuraavaa koetta. Teknisesti tämä koira osaa paljon, mutta sen täydellisen vireen ja mielentilan hakemisessa saadaan tehdä vielä hommia. Kiire ei ole minnekään, kun tavoitteet on selvät.

Eiliset paikkikset olivatkin todella hyvät. Kerran Noppa vähän haisteli maata, mutta muuten oli tarkkaavaisena.



Hyppyä otettiin namialustalla. Hypystäkin taas luvattoman pitkä tauko. Se on sellainen liike, jonka Noppa osaa, mutta ennen koetta sille täytyy hinkata ja jankata hyppyvarmuus useamman toiston sarjalla.

Omatoimisesti leikittiin istu-maahan-seiso–leikkiä. Noppa sai tehdä asennonvaihtoja peruutuksen, ympäripyörähdyksen ja luoksetulon kautta. Tämä on erinomainen leikki jäävien ja luoksetulon stoppien vahvistamiseen. Se on ennalta-arvaamaton ja ainakin Nopasta tosi hauska. Vähän liiankin hauska ehkä :D

Sitten hiottiin nopeaa ja tarkkaa sivulletuloa kosketuskepin avulla. Siinä meinasi Nopalla jo tunteet kuumentua, mutta hyvin se kokosi itsensä. Sivulletulotreenistä jatkettiin seuraamiseen ja tekipä pikkukoira taas ihan jäätävää settiä.

Loppuun otettiin kaukoja leikinomaisesti. Ja ihan takuulla molemmilla oli hauskaa.


Kotona Noppa sai hirveät hepulit ja juoksi röhköpossulelu suussa ympäri kämppää ennen simahtamistaan. Taisi olla ihan tyytyväinen illan antiin... :)




5. joulukuuta 2014

Päivän sankari, ehkä vuodenkin

Noppa on tänään aikuisen iässä, eipä oikein uskoisi :D Onnittelut meidän 2-vuotiaalle vauhtiviikarille, jolta ei ihan hetkessä lopu paukut ja energia...


Tällä hetkellä synttärisankari puree varpaitani, joten me suuntaamme tästä lenkille sateeseen ja sohjoon :P